Kanye West haastettiin oikeuteen – pornoa ja orjatyötä alaikäisille

Kanye West haastettiin oikeuteen – pornoa ja orjatyötä alaikäisille

Kanyen keväiset bisnessuunnitelmat aiheuttivat kärsimystä hänen työntekijöilleen.

Mainos
Mainos päättyy

Kohuräppäri Kanye West, 47, on jälleen kerran kohun silmässä, kun hänet on haastettu oikeuteen. Haasteessa miehen kerrotaan luoneen sovelluksen, jossa hän markkinoi musiikkiaan ja ylläpiti rasistista ilmapiiriä, kun työntekijät työskentelivät brutaaleissa olosuhteissa. Asiasta uutisoi TMZ.

Kyseessä on vuoden 2024 keväällä lanseerattu striimaussovellus YZYVSN, jolla Kanye halusi kilpailla muita tunnettuja sovelluksia, kuten Apple Musicia ja Spotifyta vastaan. Haasteen mukaan hän ei halunnut maksaa muille yhtiöille uusien albumiensa promoamisesta.

Myös Kanyen, joka kulkee tätä nykyä aritstinimellä Ye, vaimo Bianca Censori on osa kohua. Hän on väitetysti lähettänyt työntekijöille pornovideoita, joita näkemään on päässyt myös alaikäisiä lapsia.

Mainos
Mainos päättyy

Vastaajina Yhdysvaltojen käräjäoikeuteen jätetyssä haasteessa on Kanyen lisäksi hänen aiempi henkilöstöjohtajansa Milo Yiannopoulos. Syytteissä kerrotaan, että Kanye ja Milo olivat osallisina "pakkotyöhön ja julmaan, epäinhimilliseen tai alentavaan kohteluun".

Miehiä syytetään vääristä lupauksista maksaa palkkaa aikuisille ja alaikäisille työntekijöilleen, ja heidän kerrotaan pakottaneen työntekijät työskentelemään käsittämättömän pitkiä tunteja samalla, kun heitä haukuttiin rasistisilla loukkauksilla ja heitä kutsuttiin "uusiksi orjiksi".

Usein asuillaan säväyttävä Bianca tulee mainituksi syytteissä, mutta ei ole vastaajana.
Usein asuillaan säväyttävä Bianca tulee mainituksi syytteissä, mutta ei ole vastaajana.

Kanyen ja Milon kerrotaan palkanneen kansainvälisen kehittäjätiimin, johon kuului useita tummaihoisia sekä alaikäisiä, nuorimmillaan 14-vuotiaita jäseniä. Työntekijät työskentelivät etäyhteyksin, ja pysyivät jatkuvassa yhteydessä Kanyeen ja muuhun tiimiin eri keskustelusovellusten avulla.

Haasteen yhteydessä jätetyissä asiakirjoissa kerrotaan, että tiimille luvattiin 120 000 dollarin eli reilun 110 000 euron korvaus, jos he saisivat sovelluksen valmiiksi, eivätkä valittaisi työolosuhteista. Tämän jälkeen Kanyen kerrotaan pakottaneen tiimin allekirjoittamaan salassapitosopimuksia, ja alaikäisiltä jäseniltä vaadittiin vapaaehtoistyöntekijäsopimusten allekirjoittamista.

Oikeistokonservatiiviselle sivustollekin työskennellyt Milo on toisena vastaajana asiassa.
Oikeistokonservatiiviselle sivustollekin työskennellyt Milo on toisena vastaajana asiassa.
Mainos
Mainos päättyy

Kanyen valkoihoisten, johtoasemassa olevien työntekijöiden kerrotaan häirinneen tiimiä, ja solvanneen heitä ikään, ihonväriin, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen ja kansallisuuteen liittyvin solvauksin. Joitakin tiimin jäseniä kutsuttiin orjiksi, toisia uusiksi orjiksi. Myös Milo oli kutsunut erästä nuorta työntekijää kouluampujaksi, ja työtunnit jatkuivat usein yön yli.

Huhtikuussa Kanye ilmoitti lanseeraavansa aikuisviihdeyrityksen nimeltään Yeezy Porn. Tuolloin Hänen vaimonsa Bianca lähetti eräälle työntekijälle tiedoston, joka sisälsi rajuja seksuaalisia tekoja. Tiedostoa ei piilotettu alaikäisiltä työntekijöiltä. Bianca ei ole syytteissä vastaajana.

Sovelluksen kerrotaan valmistuneen toukokuussa, mutta Kanye ja Milo eivät koskaan maksaneet tiimille heidän työstään. Kanyelta ja Milolta vaaditaan nyt korvauksia sekä tehdystä työstä että henkisestä kärsimyksestä. Miehet eivät toistaiseksi ole kommentoineet syytöksiä.

Edellisen kerran Kanye haastettiin oikeuteen kesäkuun alussa. Hänen entinen assistenttinsa Lauren Pisciotta syyttää häntä seksuaalisesta häirinnästä ja väärin perustein tehdystä irtisanomisesta.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun kyseenalaiset sanavalinnat vievät Kanyen ongelmiin.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun kyseenalaiset sanavalinnat vievät Kanyen ongelmiin.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan