Kaksi vuotta sitten kuolleen Sean Conneryn vaimo toteutti puolisonsa viimeisen toiveen - kolmen päivän koskettava matka

Näyttelijä, James Bond -tähti Sir Sean Connery olisi täyttänyt torstaina (25.8.) 92 vuotta.
Merkkipäivän kunniaksi ja Conneryn muistoksi hänen leskensä Micheline Roquebrune, 93, ja perhe järjestivät ainutlaatuisen ja ylellisen tilaisuuden.
Perheenjäsenet kokoontuivat Conneryn synnyinseuduille Edinburghiin Skotlantiin, jonne he saapuivat Louis Vuitton -konsernin omistamalla Royal Scotsman -luksusjunalla.
Daily Recordille kerrotaan, että perhe oli muistopäivää edeltävät kolme päivää matkannut ympäri maata sirotellen rakkaan näyttelijän ja perheenisän tuhkat tämän suosikkikohteisiin, jotka olivat liittyneet läheisesti hänen elämäänsä. Tämä oli ollut näyttelijän viimeinen toive läheisilleen.
– Kun Micheline seurueineen astui junasta, pasunistit soittivat Viidakkokirja-elokuvasta tuttua King of the Swingers -kappaletta. Micheline käveli hitaasti käsi kädessä sukulaistensa kanssa autolleen. Kaikki olivat pukeutuneet tartaaneihin, silminnäkijä kertoo.

Seurue jatkoi asemalta vuokraamaansa taloon Dalmenyssa juhlimaan Conneryn elämää.
Sir Sean oli syntyjään skotlantilainen työläisperheen poika. Hän syntyi 25. elokuuta 1930 edinburghilaisessa sairaalassa. Joseph-isä oli tehdastyöntekijä ja rekkakuski, äiti Euphemia siivooja.
Kanye West löi faniaan - jäi ilman syytteitä
Sir Sean kannatti koko elämänsä Skotlannin itsenäistymistä.

– Jätin Skotlannin 16-vuotiaana. Minulla ei tuolloin ollut pätevyyttä kuin laivastoon, koska jätin koulun kesken 13-vuotiaana, Connery on kertonut.
Laivastossa Connery hankki kaksi tatuointia: ”Mum and Dad” (suomeksi Äiti ja Isä) sekä ”Scotland Forever” (suomeksi Skotlanti ikuisesti).
– En ole koskaan ollut englantilainen. Olen skotlantilainen. Olen toiveikas Skotlannin tulevaisuudesta. Uskon sen olevan lähellä itsenäisyyden ja samanvertaisuuden saavuttamista, Connery ilmoitti 90-vuotispäivänsä kynnyksellä.
Sir Sean menehtyi pian lausuntonsa jälkeen lokakuussa 2020.
Vielä kuolemansa jälkeenkin Connery jatkaa tehtäväänsä Skotlannin hyväksi. Hänen nimeä kantava hyväntekeväisyysjärjestö kerää varoja Skotlannin tulevaisuuden tavoitteiden tukemiselle.
Ikä on vain numero! Pian kuusikymppisiään viettävä Demi Moore timmeissä bikinikuvissa