Justin Timberlaken pidätyskuva päätyi erikoiseen paikkaan

Justin Timberlaken pidätyskuva päätyi erikoiseen paikkaan

Justinin pidätyskuva herättää hilpeyttä tapahtumapaikan lähettyvillä.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Justin Timberlake ajautui syviin vesiin, kun hänet pidätettiin rattijuopuneena kesäkuun lopussa. Omien sanojensa mukaan "vain yhden martinin" nauttinut poptähti mokasi raittiustesteissään Hamptonsissa, New Yorkin Long Islandissa.

Tennesseen asukkaaksi identifioitu 43-vuotias mies vapautettiin yhdeksän tuntia myöhemmin.

Justinin pidätyskuva julkaistiin Sag Harborin poliisiaseman toimesta pidätyksen jälkeen. Nyt se on päätynyt paikallisen taidegallerian seinälle. Romany Kramoris -gallerian mukaan ohikulkijatkin ovat jonottaneet ottamaan kuvaa galleriaan hankitusta teoksesta.

Pidätyskuvasta on tehty tauluja useassa eri värissä, ja niitä on myyty jo kolme kappaletta 520 dollarin eli noin 480 euron hintaan. Warhol-henkisen teoksen nimi on Tuesday Night Out featuring Justin Timberlake, eli suomennettuna tiistai-ilta ulkona Justin Timberlaken kanssa.

Mainos
Mainos päättyy

Gallerian omistaja Romany Kramoris ihastui heti taideteoksiin, ja niitä aiotaan pitää näytillä koko kesän läpi.

– Vihreä ei ole suosikkini. Hän näyttää vähän liian sairaalta, kuin hän olisi ottanut liian monta martinia, hän toteaa Page Sixille.

Justin pidätettiin aamuyöstä 18. kesäkuuta.
Justin pidätettiin aamuyöstä 18. kesäkuuta.

Uutisissa on pyörinyt tietoja Justinin pidätyksestä. Hänet pidättänyt poliisi ei tiennyt, kenet hän ratista käräytti. Justin pysäytettiin, sillä hän ei pysähtynyt stop-merkin kohdalle, eikä pysynyt ajaessaan tien oikeassa laidassa.

Putkasta vapautunutta Justinia odotetaan käräjille 26. heinäkuuta.

Mainos
Mainos päättyy

Huhujen mukaan Justin hätääntyi pidätyksen ohessa käynnissä olevan maailmankiertueensa tilanteesta. Hänen kerrotaan todenneen, että pidätys pilaisi kiertueen. Kun häneltä kysyttiin, mistä kiertueesta hän mahtaa puhua, kertoi hän kyseessä olleen maailmankiertue.

Kuten tavallista, Justinin pidätys sivujuonteineen on kerännyt huomiota internetissä ja sosiaalisessa mediassa, ja päätynyt luonnollisesti myös meemeihin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan