
Juno-elokuvan teinitähdestä tuli salaa isä - vauvauutinen vuoti julkisuuteen erikoisella tavalla
Kanadalainen näyttelijä Michael Cera, 33, ja vaimonsa Nadine ovat saaneet esikoislapsensa. Iloinen vauvauutinen lipsahti julkisuuteen vastikään Entertainment Tonight -ohjelmassa.
Ohjelmassa vieraillut koomikko Amy Schumer laverteli työkaverinsa perheenlisäyksestä. Kumpikin tähdittää Life & Beth -sarjaa.
- Michaelilla on myös vauva. Onko se julkista tietoa? 2-vuotiaan pojan äiti Amy puhui sivu suunsa.
Michael vahvisti ohjelmalle, että vauvauutinen pitää paikkansa, mutta ei antanut vihiä lapsen sukupuolesta.
- Olemme ihan alussa. Teemme ihan perusjuttuja, Michael kommentoi isyyttään.

Michael ja vaimonsa ovat pitäneet matalaa profiilia suhteestaan julkisuudessa. He avioituivat tiettävästi vuonna 2018, vaikka Michaelin nimettömässä oli koreillut sormus jo tammikuusta 2017 lähtien.
Michael muistetaan etenkin Juno-elokuvan Paulie Bleekerin roolista. Elokuvassa hänen roolihahmostaan tuli teini-isä. Pääroolissa teiniäitinä nähtiin sittemmin sukupuolensa korjannut Elliot Page.
Michaelin muita tunnettuja rooleja ovat George Michael Bluth Sukuvika-sarjassa ja Evan Superbad-elokuvassa.