Julkkisparin yllätysero: Tate McRae ja The Kid Laroi huhujen keskellä

Supertähtien kerrotaan päättäneen suhteensa.
Australialainen rap-artisti The Kid Laroi (oik. Charlton Kenneth Jeffrey Howard), 21, on ottanut kantaa kiihtyviin erohuhuihin.
Supetähti on tiettävästi eronnut Tate McRaen, 22, kanssa. Asiasta uutisoi People-lehti.
Pari on herättänyt romanssispekulaatioita alkuvuodesta 2024 lähtien, mutta nyt heidän suhteensa tila on jälleen kyseenalaistettu.
Laroi julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvakaappauksen keskustelustaan tiiminsä kanssa. Siinä hän toteaa:
– Tate ja minä olemme hyvissä väleissä ja tämä näyttää vain sotkuiselta, hän kirjoittaa X-palvelussa.
Kommentti viittaa Laroin tiimin väitettyihin yrityksiin mustamaalata Tatea. Räppäri kiisti jyrkästi olevansa tempauksen takana.
– Minulla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa enkä hyväksy tällaista käytöstä lainkaan. Työskentelen saadakseni nämä poistettua, hän vakuuttaa.

Näin kaikki eteni
Pari ei ole aiemmin vahvistanut suhdettaan julkisesti, mutta heidät on bongattu yhdessä useita kertoja. Tammikuussa 2024 Tate julkaisi Instagram-kuvan, jossa hänellä oli yllään Laroin paita. Myöhemmin heidät nähtiin käsi kädessä NHL:n All-Star -ottelussa Torontossa.
Huhtikuussa Laroi viittasi Tateen "tyttöystävänään" konsertissaan. Heinäkuussa hän julkaisi suuteluvideon Taten syntymäpäivän kunniaksi kirjoittaen:
– Teet minusta paremman! Rakastan sinua!
Ei kommentteja
Kummankaan edustajat eivät ole toistaiseksi kommentoineet tilannetta. Fanit ovat kuitenkin huolissaan parin tulevaisuudesta, sillä Laroin uusimman singlen Hot Girl Problems sanoituksia on tulkittu viittauksina Tateen.