Johnny Depp pelastui ulosotolta - saa pitää kotinsa

Johnny Depp pelastui ulosotolta - saa pitää kotinsa
Johnny on palannut punaiselle matolle oikeuskohun jälkeen. Cannesissa näyttelijältä murtui nilkka. – Ensin siinä oli hiusmurtuma, mutta jossain Cannesin ja The Royal Albert Hallin välillä jalka meni pahempaan kuntoon, Johnny vinoili.

Ulosottovirkailijat jäivät nuolemaan näppejään.

Mainos
Mainos päättyy

Johnny Deppillä meinasi käydä köpelösti omistamiensa talojen suhteen. Ulosotto oli kietonut omaisuuden otteeseensa, mutta Johnny sai pelastettua tilanteen ottamalla 10 miljoonan dollarin suuruisen lainan.

Johnny kärsi pahoista talousongelmista törsättyään 650 miljoonan dollarin omaisuutensa luksuselämään ja välien selvittelyyn eksänsä Amber Heardin kanssa. Miljoonien lainan hänelle myönsi "tähtipankiksi" tituleerattu National City Bank, joka tunnetaan julkkiksille lainojen myöntämisestä.

Johnnylla on läntisessä Hollywoodissa kaksi hulppeaa taloa. Hänen vuonna 1995 ostamansa talo muistuttaa eurooppalaista linnaa torneineen ja muureineen. Johnny pulitti linnastaan reilut kaksi miljoonaa dollaria.

Vuosi oikeudenkäynnistä! Sisäpiirin lähde: Johnny Deppillä pyyhkii hyvin - Amber Heard ei saa töitä

Mainos
Mainos päättyy
Johnny tienasi omaisuutensa muun muassa Pirates of the Caribbean -elokuvilla.
Johnny tienasi omaisuutensa muun muassa Pirates of the Caribbean -elokuvilla.

Toinen taloista sijaitsee hiljaisella alueella ja on pienempi ja modernimpi. Johnnyn muutto alueelle ärsytti rauhaan tottuneita naapureita. Eräs naapuri kertoi, että Johnnyn fanit pyörivät paikalla pällistelemässä taloa, häiriten alueen rauhaa.

On epäselvää, miksi Johnny taistelee niin kovaa pitääkseen talonsa. Hän on viettänyt viime ajat Bahaman saarilla, ja päästänyt Hollywoodin-kotinsa puutarhat sotkuiseen kuntoon.

Amber Heard palasi julkisuuteen – sai uuden elokuvaroolin

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan