Järkyttävät syytökset Priscilla Presleytä kohtaan – väitetään aiheuttaneen tyttärensä kuoleman

Priscillan väitetään "vetäneen piuhat irti" kesken tyttärensä Lisa Marien sairaalahoidon. Lisa Marie kuoli tammikuussa 2023.
Tammikuussa 2023 menehtyneen Lisa Marie Presleyn kuoleman ympärillä on jälleen kohun ainekset.
Kyse on tuoreesta viidenkymmenen miljoonan dollarin kanteesta, jossa Lisa Marien äidin Priscilla Presleyn, 80, syytetään aiheuttaneen toiminnallaan tyttärensä ennenaikaisen kuoleman.
Taustalla väitetään olleen taloudellinen hyöty siten, että Pricilla olisi havitellut Elvikseltä jääneen omaisuuden täyttä hallintaa. Asiasta uutisoivat esimerkiksi People ja UsWeekly.
Tästä on kyse
Kanteen taustalla ovat Priscillan entisen liikekumppanit Brigitte Kruse ja Kevin Fialko.
Kalifornian korkeimmassa oikeudessa elokuussa nostettu kanne väittää Priscillan suunnitelleen liikekumppaneidensa huijaamista sekä käyttäneensä hyväksi Lisa Marien kuolemaa, saadakseen näin takaisin vallan Elviksen perintöön ja omaisuuteen.
Kruse ja Fialko väittävät, että Priscilla jätti huomiotta Lisa Marien terveyshuolet Golden Globe -gaalassa tammikuussa 2023. Muutamaa päivää myöhemmin Lisa Marie sai sydänkohtauksen ja kuoli 54-vuotiaana.
Järkyttävä väite
Kanteen mukaan Priscilla olisi tiennyt, että Lisa Marie olisi poistamassa hänet henkivakuutusrahaston ainoan edunvalvojan asemasta.
– Priscilla näki tilaisuuden saada takaisin kontrollin, kanteessa väitetään.
Priscilla kiirehti sairaalaan, jossa hän väitetysti "veti piuhat irti" ennen kuin Lisa Marien tytär Riley Keough ehti saapua paikalle, sekä huolimatta Lisa Marien selkeästä toiveesta "elämänsä pidentämisestä", kanne väittää.
Kreuse ja Fialko siis syyttävät Priscillaa siitä, että hän tiesi Lisa Marien kuoleman poistavan uhan hänen poistamisestaan edunvalvojan asemasta, ja että hän lopulta halusi hallita Elvikseltä jääneitä Gracelandin tiluksia.

Asianajaja kiistää syytökset
Priscillan asianajaja Marty Singer kutsui kannetta "yhdeksi häpeällisimmistä, naurettavimmista ja perusteettomimmista kanteista", joita hän on urallaan nähnyt.
– Tuo ei ole muuta kuin surullinen ja ilkeä yritys tahrata 80-vuotiaan naisen mainetta, Singer totesi.
Singer myös lisäsi, että Riley tukee isoäitiään sataprosenttisesti ja on yhtä lailla vihastunut viimeisimmästä yrityksestä pilata hänen isoäitinsä elämä.
Elokuussa 2023 Keoughista tuli Lisa Marien rahaston ainoa haltija.
Kruse ja Fialko vaativat nyt vähintään 50 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia ja tuomariston oikeudenkäyntiä.