Il Divo -tähti, 53, on vaivutettu koomaan

Carlos Marin
Mainos
Mainos päättyy

Suosikkiyhtye Il Divon laulaja Carlos Marín on vaivutettu koomaan. Asiasta kertovat esimerkiksi The Mirror ja The Sun sekä lukuisat espanjalaislehdet. 

Upeaääninen laulaja saa parhaillaan hoitoa Manchester Royal -sairaalassa Luoteis-Englannissa. El Espanolin mukaan Carlos on ollut sairaalassa jo noin viikon verran. 53-vuotiaan laulajan vointia tarkkaillaan.

Carlosin terveydentilasta ei ole kerrottu tarkempia yksityiskohtia julkisuuteen. Se tiedetään, että hänelle on tehty intubaatio happivajeen vuoksi.

Il Divon konsertit joulukuulta 2021 siirtyvät vuodelle 2022 Carlosin sairastumisen myötä. Yhtye kertoi asiasta myös somekanavissaan.

Mainos
Mainos päättyy

- Meidän rakas ystävämme ja kumppanimme Carlos on sairaalassa. Toivomme ja rukoilemme nopeaa parantumista, yhtye päivitti tänään (16.12.) torstaina.

Carlos esiintyi osana yhtyettä viimeksi viikko sitten. 
Il Divo on esiintynyt yhdessä vuodesta 2004. Bändi on vieraillut myös Suomessa. Carlosin lisäksi yhtyeeseen kuuluvat Sébastien Izambard, David Miller ja Urs Bühler.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan