Hymy palasi kuningatar Elisabetin kasvoille – tässä syy

Kuningatar Elisabet, 96, jätti toukokuun alussa väliin parlamentin istuntokauden avajaiset vedoten heikentyneeseen terveydentilaansa.
Kuningattarella on nykyään vaikeuksia liikkumisen kanssa. Hovin lähteiden mukaan hänelle on tarjottu pyörätuolia liikkumisen avuksi, mutta monarkki ei halua käyttää sitä julkisuudessa.
Kuningatar Elisabetilla vaikeuksia liikkumisessa – kieltäytyi pyörätuolista

Sen sijaan kuningatar saapui 15. toukokuuta Windsorin linnan liepeillä järjestettyyn kuninkaalliseen hevosshow'hun todella virkeänä ja nauravaisena, olihan silmänilona hänelle niin rakkaat hevoset. Apunaan hänellä oli pyörätuolin sijasta kävelykeppi.

Elisabet sai ensimmäisen oman poninsa neljävuotiaana, ja hän on nauttinut ratsastamisesta siitä lähtien. Toisella sijalla sydämessä ovat koirat. Hänellä on tälläkin hetkellä neljä koiraa, kaksi corgia, yksi dorgi ja yksi cockerspanieli.

Kuningatar Elisabet sieti Margaret-siskonsa äksyilyt – pettäminen oli liikaa
Elisabetin 96. syntymäpäivää juhlitaan perinteiseen tapaan Trooping of the Colour -paraatin myötä kesäkuussa. Monarkilla piisaa karkeloita, sillä alkuvuonna hänelle tuli täyteen 70 vuotta hallitsijana. Kuningattaren suuria platinajuhlia vietetään myös kesäkuussa, joten hänen on syytä kerätä voimia juhlaputkea varten.