Hurja määrä kumppaneita! Muistatko nämä Ariana Granden miesystävät?

Laulajakaunotar on shoppaillut useat miehistään Hollywoodin ihmeellisestä maailmasta.
Laulaja ja näyttelijä Ariana Granden, 30, lähipiiristä kuului vastikään huhuja, että kaunotar on eroamassa miehestään Dalton Gomezista. Samaan suuntaan viittasivat jo aikaisemmin Arianan vihjaava somekäyttäytyminen, sekä sormuksen unohtaminen nimettömästään julkisella paikalla.
Arianan tiedottaja vahvisti erouutiset Daily Mailille. Aviopari alkoi tapailla toisiaan vuoden 2020 tammikuussa. Noin vuoden päästä rakastavaiset olivat päätyneet kihloihin.
Häitä juhlittiin toukokuussa 2021 intiimissä seremoniassa, johon saapui vain 20 vierasta.
Ariana Granden viimeisin ero vie ajatukset laulajattaren aikaisempia suhteita kohti; Arianalla on pitkä ja mielenkiintoinen seurusteluhistoria takanaan.
Graham Phillips, 2008-2011

Ariana ja Graham Phillips tapasivat Broadway-musikaalin kuvauksissa vuonna 2008. Pariskunta erosi ystävällisissä merkeissä kolmisen vuotta myöhemmin. Graham on tunnettu rooleistaan muun muassa Riverdalessa, The Good Wifessa sekä Blockersissa.
Jai Brooks

Ariana tapaili vuoden ajan Youtube-jekkuilija Jai Brooksia. Parilla oli on-off suhde.
Jai ei ole julkaissut Youtube-jekkukanavallaan (The Janoskians) sisältöä sitten vuoden 2018. Nykyään mies esiintyy artistina ja myy maalauksiaan Instagramissa.
Nathan Sykes, 2013

Lyhyt suhde Arianan ja Nathan Sykesin välillä kesti alle vuoden. Suhteeseen liittyi draamaa; Nathan syytti Arianaa pettämisestä ex-poikaystävä Jain kanssa, ja Ariana otti syyttelystä itseensä. Laulajatar päivitteli eron aikaan Twitterissään Nathanille negatiivissävytteisiä viestejä.
Big Sean, 2014-2015

Yksi Arianan kuuluisimmista suhteista oli räppäri Big Seanin kanssa. Pari seurusteli vuoden ajan.
Viittauksia Arianan ja Big Seanin suhteeseen löytyy molempien julkaisemasta musiikista; Big Seanin kappaleessa Stay Down mies laulaa seksualisoivasti Arianan alapäästä, kuvaillen sitä miljoonan dollarin arvoiseksi.
Arianan superhitti Thank you, next viittaa Big Seaniin lyriikoillaan ’’Luulin päätyväni yhteen Seanin kanssa, mutta hän ei ollutkaan se oikea’’.
Laulajakaunotar Ariana Grande ja Dalton-rakas: Salahäät ökykodissa!
Ricky Alvarez, 2016

Seuraavana poikaystävän rooliin tarttui tanssija Ricky Alvarez. Ariana on pyytänyt anteeksi mieheltä häneen viittaavista lyriikoista Thank you, next -kappaleessa, joissa Ariana laulaa: ’’kirjoitin joitain kappaleita Rickystä, joita kuunnellessani nyt nauran’’.
Mac Miller, 2016-2018

Traagisin Arianan suhteista oli edesmenneen räppäri Mac Millerin kanssa. Rakastavaiset tapailivat noin kahden vuoden ajan, kun suhteen loputtua Ariana liikkui nopeasti uuteen suhteeseen.
Mac Miller kuoli vuoden 2018 syyskuussa huumeiden yliannostukseen vain 26 vuoden ikäisenä.
Pete Davidson

Ariana ja koomikko Pete Davidson alkoivat seurustella lähes välittömästi Mac Millerin suhteen päättymisen jälkeen. Pari meni kihloihin vain viikkojen seurustelun jälkeen. Suhde alkoi murentua Mac Millerin traagisen kuoleman jälkeen.
Viiden kuukauden seurustelusuhteen jälkeen Pete ja Ariana päätyivät eroon. Pete on kertonut tietäneensä suhteen olevan ohi, kun Ariana suri ex-poikaystävänsä kuolemaa.
Myös Mac Miller sekä Pete saivat omat lyriikat Arianan Thank you, next -kappaleesta: ’’Kunpa voisin sanoa kiitos Malcolmille, sillä hän oli enkeli’’, ja ’’menin jopa melkein naimisiin, ja olen erittäin kiitollinen Petestä’’.
Peten jälkeen Ariana alkoi tapailla tulevaa ex-aviomiestään, Dalton Gomezia. Nyt Ariana on tiettävästi jälleen sinkkumarkkinoilla.