Huh, Sylvester Stallonen parikymppiset tyttäret ovat todellisia sydämenpysäyttäjiä – kuvat

Toimintaleffatähti Sylvester Stallonen tyttäret ovat paitsi upean kauniita, myös lahjakkaita tyylitaitureita.
Kasari- ja ysärileffojen tähti Sylvester Stallone, 77, on saanut onnellisen perhe-elämänsä takaisin. Eniten isän sydäntä lämmittävät kolme tytärtä.
Vielä viime vuonna kaikki oli menossa päin prinkkalaa. Syltty ja hänen kolmas vaimonsa Jennifer Flavin Stallone, 55, olivat eroamaisillaan.
He kuitenkin ottivat lusikan kauniiseen käteensä, ja syyskuussa Jennifer perui kuukautta aikaisemmin jättämänsä erohakemuksen. 25-vuotinen liitto sai toisen mahdollisuuden.
Liitto säilyi, reality jatkuu
Sopiminen kannatti, sillä siitä asti koko perheen on lehtitietojen ja paparazzikuvien mukaan nähty olevan poikkeuksellisen läheisiä ja paljon tekemisissä yhdessä.
Viisihenkisen perheen täydentävät tyttäret Sophia, Sistine ja Scarlett. Tyttöjen hämmentävä kauneus on äidinperintöä, ja Jennifer onkin ammatiltaan malli.
Liiton sopiminen sai myös The Family Stallone -tosi-tv-sarjan jatkumaan toiselle kaudelleen. Lisäksi Netflixissä on juuri julkaistu dokumenttielokuva Sly, joka kertoo itsestään Sylvesteristä.

Esikoistytär Sophia kärsii sydänvaivoista
27-vuotias Sophia on ollut jo kaksikuisena vauvana sydänleikkauksessa. Uusi leikkaus tarvittiin Sopihan ollessa herkässä 15 vuoden iässä. Hän on ollut myös siskosten hiljaisin.
Muotia Sophia kuitenkin harrastaa siinä kuin muutkin. Kahden viikon takaisessa Insta-otoksessaan hän poseeraa kokonaan kultaisessa puvussa ja merkinnyt kuvan vain tunnistellaa bts, Behind the Scenes.
Jennifer-äiti on kertonut tytön täyttäneen jo teininä huoneensa kirjoilla ja elokuva-dvd:illä.
– Hän on tytöistä eniten isänsä kaltainen. He jopa kävelevät samalla lailla, Jennifer kertoi Peoplelle.
Sistine on malli ja näyttelijä
25-vuotias keskimmäinen tytär Sistine värväytyi äitinsä jäljissä heti täysi-ikäisenä suuren IMG-mallitoimiston listoille, ja ensimmäinen toimeksiantaja oli suoraan Chanel.

Hän on tänä vuonna myös kertonut The Family Stallonessa, että on mukana valmistelemassa elokuvaa, tällä kertaa käsikirjoittjaana. Hän on vuosikymmenen vaihteessa ehtinyt jo kahdesti valkokankaalle.
Syyskuisessa Instagram-kuvasarjassaan hän esittelee otoksiaan, jotka on julkaistu tuoreimmassa Gen V -lehden numerossa. Lehti on sekä muodin että valokuvauksen edelläkävijäjulkaisu.
Sistine on myös se, joka on kertonut People-lehdelle kaunotarkolmikon olevan paitsi siskokset, myös toistensa parhaat ystävät.
Kuopus Scarlett deittailee näkyvästi
21-vuotias scarlett on juuri vähän siskojaan pienempi, mutta ehkä ulospäinsuuntautunein. Hän on myös urheilullisempi kuin isosiskonsa, joskin kaikki ovat huipputreenattuja kaunottaria. Kuopuksena hän oli lapseena myös perheen ja varsinkin isän lellikki.

Myös Scarlettilla on kiinnostusta valkokankaan suuntaan, ja siellä myös kiinnostusta häneen.
Tuoukokussa 21 täyttänyt kaksonen myös seurustelee näkyvästi. Poikaystävä on urheilullinen ja vaarallisen komea opiskelija Louis Masquelier-Page. Hän ei ole juuri julkisuudessa aiemmin miesten kanssa näyttäytynyt tai puhunut sydämenasioistaan, mutta nyt on toisin. The Things -saitin mukaan myös isä-Syltty on hyväksynyt vävyehdokkaan.
Toissapäiäväistä halloween-juhlimistaan Scarlett esittelee Insta-kuvassarjassa, jossa on pukeutunut niukkaan, vaaleanpunaiseen korsettiin.
- Syökööt sitten kakkua, hän on kirjoittanut kommentiksi.
Viittaus on Marie Antoinetten sitaatti ja selitys asujen teemalle.