Huh, miten Adele on muuttunut - laulajan rokkitähtimäinen raiderikin on nykyään kuin leidien teekutsuilta

Tammikuussa tuli kuluneeksi 14 vuotta kultakurkku Adelen, 33, esikoisalbumista 19.
Albumista tuli tapaus, ja sitä myytiin yli kolme miljoonaa kappaletta. Adele nousi vaatimattomista oloista tähdeksi, joka reilussa kymmenessä vuodessa on takonut yli 160 miljoonan euron omaisuuden.

Työtahtiaan harventanut Richard Gere lataa: Kiinalaiset estävät työni!

Kun Adele aloitti keikkauransa, oli hänen keikkapaikalle toimitettava listansa artistin vaatimuksista eli raideri kovin erilainen kuin nykyään. Tuolloin nuori laulaja vaati pukuhuoneeseensa Marlboro Lights 20 -tupakka-askin, sytkärin ja erilaisia purukumeja.
Kylie Jennerin toinen lapsi on syntynyt!

Vuonna 2011 Adele kärsi äänihuulivaivoista, joten hän ryhtyi tupakkalakkoon. Se onkin kestänyt näihin päiviin asti.
Seuraavana vuonna Adele ja silloinen aviomiehensä Simon Konecki saivat poikalapsen. Muutama vuosi myöhemmin Adele osti ensimmäisen kotinsa Los Angelesista 8,3 miljoonalla eurolla. Sittemmin hän on ostanut Kaliforniasta muutaman asunnon lisää. Avioeronsa jälkeen Adele halusi ex-miehensä Simonin pysyvän lähellä poikaansa, joten miljonäärilaulaja osti miehelle asunnon omasta naapurustostaan.
Kotimaa ja siviilisääty eivät ole ainoat asiat, jotka ovat viime vuosina muuttuneet Adelen elämässä.
Yksi suurimmista muutoksista näkyy laulajan raiderissa. Kun se ennen muistutti rokkitähden toivelistaa, on se nykyään kuin puutarhakutsujen menu: karkkeja, hedelmiä ja teetä.
Alkoholista Adele ei ole täysin luopunut keikoillaan.
– Hän rakastaa edelleen viiniä, mutta ajattelee valintojaan tarkemmin. Hänellä on paineita esityksistä, joten hän ei aio kännätä niiden alla, laulajan tiimistä supistaan The Sunille.
Viime viikoilla Adelen ympärillä on kohissut, kun hän tammikuussa peruutti keikan vain 11 tuntia ennen konsertin alkua. Kyseessä oli peräti Las Vegasin Caesars Palacen The Colosseum -teatteri. Sen lavalla on vuosien saatossa nähty Madonnan, Celine Dionin ja Rod Stewartin kaltaisia supertähtiä.
Simon Cowell kompuroi jälleen! Kiidätettiin sairaalaan pyöräilyonnettomuuden seurauksena
– Olen pahoillani, mutta show’ni ei ole valmis. Yritimme kaikkemme, jotta saisimme sen ajoissa valmiiksi ja riittävän hyväksi teille, mutta olemme tuhon omia toimitusviiveiden ja covidin takia. Puolet henkilökunnastani ja tiimistäni on koronatartunnassa, Adele pahoitteli Instagram-videollaan.
Adelen konsertit Las Vegasissa on siirretty hamaan tulevaisuuteen.