Hollywood-kaunottaren järisyttävä muodonmuutos tuoreissa kuvissa – tunnistatko?

Punaisista hiuksistaan tunnettu Emma Stone säväyttää uudessa roolissa.
Näyttelijä Emma Stone, 36, on uurtanut uraa Hollywoodissa jo teini-iästä pitäen. Vuosien saatossa hän on kehittynyt arvostetuksi näyttelijäksi ja ansainnut jopa kaksi Oscaria.
Arkistovideo: Julkkikset säväyttivät muotiluomuksissa Pariisissa
Läpi vuosien Emman tavaramerkkinä ovat olleet hänen kirkkaat, punaiset hiuksensa. Väri on saanut pysyä lukuisissa rooleissakin, jos ei esimerkiksi Cruellaa lasketa.
Tulevassa Bugonia-elokuvassa Emma nähdään kuitenkin täysin poikkeuksellisessa hiustyylissä. Elokuvan ohjaa Yorgos Lanthimos.
Absurdistiseksi mustaksi komediaksi kuvaillussa leffassa Emma näyttelee kidnapatuksi joutuvaa toimitusjohtajaa.

Iso muutos
Roolista tekee poikkeuksellisen se, että Emma nähdään leffassa puna- tai peruukkipäisen sijaan kaljuna.
Kyseessä ei ole edes joidenkin näyttelijän käyttöön valikoima kaljuperuukki, vaan Emma toden totta ajeli kutrinsa roolia varten. Hän kuvaili elämää kaljuna aiemmin syksyllä Voguelle kertoen, ettei parempaa tunnetta löydykään.
– Ensimmäinen suihku pää ajeltuna? Hyvä luoja, se on mieletöntä, Emma huokaisi lehdelle.
Emma piti kaljun päänsä salassa kuvausten ajan, mitä hän kertoi myöhemmin katuneensa. Kaljuna liikkuminen julkisesti olisi hänen mukaansa ollut mahdollisesti hyvin hauskaa.
Syksyn edetessä hän pelmahti Golden Globes -gaalaan lyhythiuksisena. Moista leikkausta ei oltu nähty Emman päässä vuosiin.

Kaveri eri mieltä
Kaikki eivät olleet samaa mieltä Emman muodonmuutoksesta. Hänen näyttelijäkaverinsa Jennifer Lawrence totesi. ettei alkuun olisi halunnut Emman ajelevan päätään.
Lopulta Jenniferkin kuitenkin hyväksyi, että kaljukin tyyli pukee Emmaa.
– Rehellisesti, hän näytti kauniilta, Jennifer myönsi Voguelle.