Golftaukoja ja ruusun terälehdillä koristettuja vessanpönttöjä - Hollywood-tähdillä on mitä omituisimpia vaatimuksia
Leffatähdet neuvottelevat sopimukseensa sangen erikoisilta kuulostavia kohtia.
Elokuvatähdillä on toinen toistaan erikoisempia vaatimuksia, joita he neuvottelevat sopimuksiinsa ennen leffarooleihin suostumistaan.
Toiset diivailevat ja toiset haluavat pitää kovan imagonsa kasassa - tähtien toiveita on moneen makuun.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Dwayne Johnson ei häviä!
Kun supersankarielokuva Black Adam saapui teattereihin viime syksynä, fanit huomasivat, että Dwayne "The Rock" Johnsonin hahmo häviää tuskin koskaan taisteluita. Tarkempien tutkimusten mukaan The Rockin sopimuksissa sanotaan, ettei hän voi käytännössä hävitä taistelua valkokankaalla.
Wall Street Journalin mukaan Dwayne neuvotteli Fast & Furious -kanssatähtiensä Vin Dieselin ja Jason Stathamin ohella sopimuksiinsa kuinka monta lyöntiä he voivat elokuvan aikana ottaa vastaan. Kukaan kolmesta miehestä ei halunnut näyttää heikolta toisiinsa verrattuna.
Seitsemännen Fast & Furious -leffan aikaan Vin Diesel sai idean alkaa laskea potkuja, lyöntejä ynnä muita taistelumäiskeitä, joita hänen hahmonsa ottaa vastaan valkokankaalla. Sen myötä Jason Statham muokkasi sopimukseensa kohdan, jossa rajoittaa sitä, miten pahasti hänen hahmonsa voidaan hakata. Dwayne Johnson puolestaan neuvotteli sopimuksensa niin, että hän antaa aina yhtä kovaa takaisin.
Dwayne "The Rock" Johnsonilta liikuttava video: "Elämä ei ole ikuista, mutta rakkaus on"
Valkokangaskuolemat pannassa
Kun Queen Latifahin hahmo Cleo kuoli traagisesti vuoden 1996 rikostrilleri Set it Offissa, ei Oscar-tähti enää halunnut kohdata vastaavaa kohtaloa uudelleen. Hän neuvotteli sopimukseensa ehdon, että hänen kaikki elokuvahahmonsa selviäisivät jokaisen leffan loppuun.
Vuoden 2017 haastattelussa James Cordenin kanssa hän vitsaili, että kuolee liian hyvin leffoissa.
- Laitoin kuolemia koskevan lausekkeen sopimukseeni. Mietin, että kuolen ihan liian hyvin! Ja jos kuolen, en voi olla jatko-osassa.
Hollywood-tähdet säväyttävät rantatyyleissään - paparazzikuvat!
Vain parhaita pukuhuoneita
Tehdessään vuoden 2010 elokuvaa Eloise in Paris, Uma Thurman agentteineen päätti sopimuksessa, että Uman tulee saada alennusta, mikäli hän tahtoo ostaa leffassa käytettäviä vaatteita tai peruukkeja. New York Daily Newsin mukaan diivatunnelmia lisää sopimuksen kohta, jonka mukaan "yksikään kanssanäyttelijä ei voi saada parempaa pukuhuonetta kuin rouva Thurman".
Tämän lisäksi Uma vaati kuvausten ajaksi vähintään kolmen tähden hotellihuoneen jossa asustella sekä kolme matkapuhelinta. Koko leffa heitettiin lopulta romukoppaan maksukiistojen vuoksi.
Uma Thurman järkyttyi Uberin taustatarinasta: "Kuin suoraan jostain katumafialeffasta!"
Golftauko kahdesti viikossa
Samuel L. Jackson tarvitsee toisinaan ökytauon kuvauksista. Rakastettu näyttelijä onkin Vanity Fairin mukaan neuvotellut sopimuksiinsa kohdan, joka antaa hänelle mahdollisuuden käydä leffakuvausten aikana kahdesti golfaamassa.
Ehtoihin kuuluu myös se, että tuotanto maksaa Samuelin golfreissut kokonaisuudessaan.
Samuel L. Jackson parodioi uransa 10 minuuttiin - näyttelijän lempikirosanalta ei vältytä!
Pönttö ruusun terälehdillä, kiitos!
Barbra Streisandille diivamaiset vaatimukset ovat peruskauraa, oli hän sitten kuvaamassa leffaa tai esiintymässä konsertissa. Daily Mailin mukaan Barbra vaatii periskanvärisiä vessapaperirullia, jotka sopivat hänen ihonsa sävyyn.
Rankerin mukaan hänen sopimuksissaan myös vaaditaan, että Barbran kättämille vessanpöntön renkaille tulee olla setissä aseteltuna ruusun terälehtiä.