
Fanit järkyttyivät! Mitä ihmettä tapahtui laulaja Liam Paynelle? - "Hänen kasvonsa ovat riutuneet"
One Direction bändistä tutuksi tullut laulajatähti Liam Payne, 29, hätkähdyttää muuttuneella ulkomuodollaan.
Nykyään soolouralla oleva Liam ilmestyi entisen bändikaverinsa Louis Tomlinsonin dokumenttielokuvan All Of Those Voices ensi-iltaan. Liamin mukana oli hänen tyttöystävänsä Kate Cassidy.
Eilen 16.3. Lontoossa järjestetyssä tapahtumassa Liam aiheutti hämmennystä ja huolta faneissaan, sillä hänen kasvojenpiirteet ovat kokeneet melkoisen muutoksen.
- Lähtikö hänkin mukaan buccal -trendiin? yksi ihmettelee somessa.
Kommentoija viittaa buccal fat removal -toimenpiteeseen, eli suomeksi poskirasvanpoiston, joka on puhuttanut maailmalla. Esimerkiksi Chrissy Teigenin on kerrottu käyneen kyseisessä kauneusoperaatiossa.
- On niin hienoa nähdä heidät yhdessä. Liam näyttää todella särmikkäältä, mutta niin laihalta. Hänen kasvonsa ovat riutuneet, eräs kauhistelee järkyttyneenä nähtyään kuvan Louisista ja Liamista kävelemässä kadulla.
Strip That Down -kappaleestaankin tunnetun tähden leukaperät ja poskipäät olivat huomattavast terävämmät, mikä sai jotkut epäilemään, että Liam olisi käynyt kirurgin veitsen alla.
- Hän on käynyt koko kasvojen kohotuksessa, kunnioittakaa sitä, eräs toteaa napakasti.

Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet poissa tolaltaan, sillä useat fanit ovat kehuneet entistä poikabänditähteä komeaksi ja kuumaksi.
Muistatko vielä Lucy Liun? Charlien enkelit -tähti ei näytä vanhentuneen päivääkään!
Lähde: Page Six

