Ero ja uusi rakas! David Coulthard, 50, vaihtoi vaimonsa 23 vuotta itseään nuorempaan ruotsalaismalliin: näin rohkeasti ja vähäpukeisesti Sigrid on poseerannut - kuvat

Entisen F1-tähden David Coulthardin, 50, ja hänen belgialaisen vaimonsa Karen Minierin, 48, avioliitto on kariutunut, Daily Mail uutisoi.
Kaksikko oli naimisissa yhdeksän vuotta.

David ei ole aikaillut uuden parisuhteen muodostamisessa. Vauhtikuski ikuistettiin viime viikolla kuviin hempeilemässä uuden kultansa kanssa Lontoossa.
David Coulthardin eksä keräili roskia pikkuisissa narubikineissä!

Davidilla ja uudella sydämensä valitulla, ruotsalaisella mallilla Sigrid Silversandilla on 23 vuoden ikäero. Sigrid on 27-vuotias.

Käsi kädessä kulkenut kaksikko pusutteli avoimesti Lontoon katukuvassa. Davidin nimettömässä ei ole koreillut vihkisormusta sitten tammikuun 2021.
Davidilla on liitostaan Karenin kanssa vuonna 2008 syntynyt poika. Sigridistä voikin tulla teini-ikäisen pojan nuori äitipuoli.


Davidilla on ollut silmää kaunottarille. Hän deittaili brittiläistä mallia, Victoria Herveyta ennen kuin avioitui tv-juontajana työskennelleen Karenin kanssa.
Sigridin Instagram-tili pursuaa mallikuvia, joista suurimmassa osassa Sigrid esiintyy vähäpukeisena.
Sigrid on poseerannut urallaan myös yläosattomissa.
Näin rohkean kuvan Sigrid julkaisi vuonna 2017.
Myös alusvaatekuvaukset ovat ruotsalaiskaunottarelle tuttuja.