Diskatun euroviisuedustajan rikostutkinnassa uusi käänne
Joost Klein diskattiin Euroviisuista vain tunteja ennen finaalia.
Tämän vuoden Euroviisuissa nähtiin poikkeuksellinen tilanne, kun Alankomaiden edustaja Joost Klein diskattiin kisasta vain tunteja ennen finaalia. Syynä oli torstai-iltana (9.5.) sattunut välikohtaus, jossa Joostin kerrottiin käyttäytyneen uhkaavasti valokuvaajaa kohtaan.
Joost oli ennen välikohtausta kisannut tiensä Malmössä järjestettyyn finaaliin, mutta jäi pois perjantain kenraaliharjoituksesta. Tuolloin uutisoitiin myös poliisitutkinnasta, jossa areenalla ollutta miestä epäiltiin laittomasta uhkauksesta Euroviisujen työntekijää kohtaan.
Kieltää uhanneensa
Artistin asianajaja Jan-Åke Fält on kommentoinut tapahtunutta TT:lle. Hän kertoo ymmärtäneensä, että Joostin ja tuotannon välillä on ollut välikohtaus. Asiasta uutisoi esimerkiksi Expressen.
– Kyseessä oli tunteikas hetki, jolloin häntä ei olisi pitänyt kuvata, kun hän poistui lavalta. Hänen oli tarkoitus tavata tiiminsä, mutta paikalla oli kuvaaja. Hän pyysi henkilöä lopettamaan kuvaamisen.
– Sitten hän työnsi kameran pois saadakseen sen pois tieltään. Hän kieltää uhanneensa henkilöä, asianajaja kertoo Joostin puolesta.
Poliisitutkinta on nyt siirretty syyttäjä Fredrik Jönssonille Malmön syyttäjälaitokseen. Joostin asianajajan mukaan Joost ja puolustus haluavat, että useampaa ihmistä Alankomaissa kuultaisiin asiaan liittyen. Syyttäjä päättää, toteutuuko puolustuksen toive.
Tämän jälkeen päätöksenteko koskee sitä, nostetaanko asiasta syytteitä.
Kiukkuinen kannanotto
Euroviisudiskauksesta huolimatta Joost on edelleen keikkaillut, ja esiintyi maanantaiaamuna Suomen aikaa Vancouverissa, Kanadassa.
Artisti toi konsertissaan esille ilmeisen pettymyksensä Euroviisuihin, uutisoi VG.
– Vitut Euroviisuista, hänen kerrotaan huutaneen lavalla.