Dekkarikuningatar Camilla Läckberg ottaa lapset mukaan töihin: Urani on merkittävä osa elämääni

Dekkarikuningattareksi kutsutulla ruotsalaiskirjailija Camilla Läckbergilla, 47, on neljä lasta, joista vanhin on 19-vuotias ja nuorin viisi.
– Lapseni ovat olleet mukana kirjojeni markkinointimatkoilla ja palavereissa. Urani on merkittävä osa elämääni, ja haluan lasteni näkevän myös sen puolen. Haluan heidän tuntevan minut läpikotaisin.
30 miljoonaa kirjaa myynyt dekkarikuningatar Camilla Läckberg: Ihmiset yrittävät hyötyä minusta
Etenkin uusien kirjojen markkinointivaihe on tarkkaan aikataulutettua.

– Olen ollut paljon poissa, mutta kun olen kotona perheeni kanssa, olen todella heidän kanssaan.
Nimi: Camilla Läckberg
Ikä: 47
Ura: Kirjoittanut dekkarisarjoja, trillereitä, lastenkirjoja ja ruokakirjoja. Kirjoja myyty noin 30 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Hänen kirjoistaan on tehty tv-elokuvia. Kirjojen lisäksi Camilla on käsikirjoittanut tv-sarjoja ja elokuvia. Hän on myös mukana koru- sekä hyvinvointibisneksissä ja osaomistajana tv-sarjoja ja elokuvia tekevässä tuotantoyhtiössä.
Uusin teos: Mentalisti