fbq
Daniel Craig

Daniel Craig haluaisi trimmata puutarhaansa - riita repesi

James Bondin roolista tunnettu näyttelijä Daniel Craig saattaa taas joutua keskelle naapuririitaa.

Daily Mail kertoo, että näyttelijä ja hänen Oscar-palkittu näyttelijävaimonsa Rachel Weisz ovat luultavasti jo toistamiseen aiheuttamassa konfliktiin kaupunkikotinsa lähinaapureiden kanssa.

Kaksikolla on Pohjois-Lontoossa hieno 6,8 miljoonan euron arvoinen koti, jonka puutarhasta he haluaisivat lyhentää muutamia puita. Asian käsittely on kuitenkin vielä toistaiseksi kesken.

Viisi vuotta sitten pariskunnalla oli vastaavanalaista vääntöä samasta syystä. He halusivat pitää pihallaan sijainneen puistoplataanin, jolla oli korkeutta lähes 20 metriä. Puistoplataani on koristepuu, jota suositaan katu- ja puistopuuna niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
Daniel Craig
Daniel jätti roolinsa Bondina 007 No time To Die -elokuvan myötä.

Danielin naapurit halusivat päästä puusta eroon, sillä he väittivät sen juuriston vahingoittavan heidän kotejaan. Jättiläispuuta ei kuitenkaan kaadettu, vaan Daniel voitti riidan, kun hän tarjoutui kaatamisen sijaan leikkaamaan ylimääräistä latvustoa.

Pariskunta on nyt pyytänyt, että saisi lyhentää puuta vielä entisestään. He myös haluaisivat trimmata toista pihamaallaan sijaitsevaa puistoplataania sekä myös päärynäpuuta. Trimmaukseen vaaditaan kuitenkin paikallisen lautakunnan lupa, jotta se voitaisiin toteuttaa. Lautakunnan odotetaan antavan päätöksensä myöhemmin tässä kuussa.

Mikä kaunotar! Bond-tähti Daniel Craig esitteli viehättävän Ella-tyttärensä: "Ehkä jonain päivänä hymyilemme kuvassa"