Claudia Schiffer, 53, on nykyisin kolmen lapsen äiti - tältä hän näyttää nyt

Claudia Schiffer, 53, on nykyisin kolmen lapsen äiti - tältä hän näyttää nyt

Claudia Schiffer nykykuvissa - tsekkaa myös, miltä hän näytti lapsena!

Mainos
Mainos päättyy

Supermalli Claudia Schiffer, 53, on nykyisin kolmen lapsen äiti, jonka lapsista jo kaksi on lennähtänyt pesästä. Arjessaan saksalaiskaunotar suosii boho-tyyliä ja muistelee mielellään menneisyyttä.

1990-luvun supermallien joukossa Claudia erottui ensinnäkin pituudellaan, 180-senttinen malli oli varsinkin noihin aikoihin poikkeuksellinen näky. Mallinuralle kuin valettu vartalo oli kuitenkin sopusuhtainen, ja Claudia itse urheilullinen.

Hän erottui kuitenkin myös toimillaan ja aivoillaan. Claudiaa pidettiin bilemallien joukossa merkittävän työteliäänä, ammattimaisena ja tunnollisena. Häntä jopa pilkattiin saksalaisena mallityöläisenä.

Kyllä Claudiakin juhlia osasi, vaikkei monen kollegansa tapaan ihan koheltanut. Tässä on urku auki Nicholas Cagen seurassa silloin joskus 1990-luvun alussa.
Kyllä Claudiakin juhlia osasi, vaikkei monen kollegansa tapaan ihan koheltanut. Tässä on urku auki Nicholas Cagen seurassa silloin joskus 1990-luvun alussa.
Mainos
Mainos päättyy

Suuria skandaalejakaan Claudia ei päästänyt värittämään tiukkaa työntekoaan. Vain muutama ulkopuolinen stalkkeri on noussut otsikoihin.

Hän on ollut myös uransa jälkeen huomattavan yksityinen malli ja pitänyt perheensä jämptisti sivusta julkisuudessa. Vain hänen Instagram-tilillään vilahtelevat kolme brittiohjaaja Matthew Vaughanin kanssa saatua lasta. Vain nuorin, teini-ikäinen tytär asuu enää kotona.

Pitkän kaunottaren pitkä suhde hänen mallivuosinaan oli taikuri David Copperfieldin kanssa. Erokin oli työteliään siisti: viiden vuoden kihlaus päättyi vuosituhannen lopussa, koska kaksikolla oli liikaa työkiireitä.

Harvoja kuvia, joissa Claudia on ikuistettu ilman kaunista hymyään. Syy oli se, että New Yorkissa vuonna 2022 napatussa kuvassa hän oli ottamassa selfietä. Kännykameran räpsyessä hymy kyllä jälleen löytyi.

Tässä sinisilmäisen blondin lähes tuotemerkinomainen Claudia-hymy täydessä nykyvoimassaan.
Tässä sinisilmäisen blondin lähes tuotemerkinomainen Claudia-hymy täydessä nykyvoimassaan.

Claudia on jälleen yksi todiste mallinuran haastavuudesta sikäli, että kauneimpien huippumallien tapaan hänkään ei ole uralle kauheasti joutunut hankkiutumaan. Hänet keksittiin hommiin 17-vuotiaana saksalaisesta yökerhosta, ja jo pari vuotta myöhemmin hän teki hommia aivan alan huipulla.

Lapsena Claudia olisi halunnut isänsä jalanjäljissä juristiksi, ja koulumenestyksen perusteella ura olisi ollut menestys. 

Mainos
Mainos päättyy

Toissa jouluna hän muisteli lapsuuttaan Instagramissa julkaisemalla söpön kuvan saksalaisesta kotijoulusta vauva-Claudian ajoilta.

Koti kiehtoi häntä pitkään, mutta täysin isän tyttöä Claudiasta ei tullut. Sisustussuunnittelijaäiti oli myös innokas puutarhuri, ja rakkaus sisustamiseen, kodin laittoon sekä kukkiin ja kasveihin on Claudian mukaan periytynyt hänellekin.

Kaksi vuotta sitten tyttöjen päivän kunniaksi hän julkaisi otoksen itsestään kymmenvuotiaana pikkutyttönä, joka käsi kipsissä ihailee äitinsä laittamaa puutarhaa.

Myös mallinuran jo alettua Claudia pysyi lähellä kotiaan. Eurooppalaiset pääkaupungit kun ovat Saksasta katsoen vain lyhyiden lennähdysten päässä, ja hän teki mielellään töitä niin, että pysyi lähellä perhettään. Noihin aikoihin hän päätyi jo Chanel-tytöksi, jota leimaa kantaa yhä mielellään. Sekin muotitalo teetti kuvauksensa ja merkittävimmät näytöksensä juuri Euroopassa.

Niinpä vielä 1990-luvullakin jo jättitiliä kansikeikoistaan tienaava nuori Claudia juhli perheensä kanssa lomiaan, mikä näkyy hänen Insta-kuvissaan.

Mainos
Mainos päättyy

Mallinuran hiipuminen on tarkoittanut keskittymistä perheeseen ja omiin hyväntekeväisyystöihin. Nykyisin miehensä kotimaassa upeassa Tudorien aikaisessa linnassa asuva Claudia tekee muun muassa töitä köyhyyden poistamiseen keskittyvässä Make Poverty History -organisaatiossa.

Töitä toki riittäisi yhä. Vaikka vuodet ovat muuttaneet sekä vartaloa että kasvoja, on päälle viisikymppinen malli yhä siinä kunnossa, että kehtaa esitellä runwayllä Chanelin bikinimallistoakin.

Claudia Schiffer, 53, on nykyisin kolmen lapsen äiti - tältä hän näyttää nyt

Hän myös kuuluu niihin julkkiksiin, jotka ovat saaneet vallitsevan Barbie-villityksen myötä itseään kunnioittavan nuken leluvalmistajan kokoelmiin.

Claudia-Barbie on puettu hänen 1994 esittelemäänsä siniseen pukuun.
Claudia-Barbie on puettu hänen 1994 esittelemäänsä siniseen pukuun.

Arkityyliäänkin Claudia voi kuvailla erittäin klassiseksi ja elegantiksi. Hän ei ole suurten ja reväyttävien linjojen malli.

Tämän vuoden keväällä Claudia suojautui nykyisen kotimaansa Englannin säätä vastaan skandityylisellä neuleella.
Tämän vuoden keväällä Claudia suojautui nykyisen kotimaansa Englannin säätä vastaan skandityylisellä neuleella.

Vaikka omissa asuvalinnoissa vilahteleekin peräti islantilaistyylistä villapaitaa, farkkua ja kesällä pitkää, simppeliä kukkamekkoa sandaaleineen.

Heinäkuun helteisessä Kreikassa Claudia luotti klassikoihin ja yksinkertaisuuteen. Huomaa monivärisen mekon hillitty sävy.
Heinäkuun helteisessä Kreikassa Claudia luotti klassikoihin ja yksinkertaisuuteen. Huomaa monivärisen mekon hillitty sävy.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan