Chris O'Neill avautui pikkulapsiarjesta ja elämästään prinsessa Madeleinen puolisona: Uuvuttavaa ja stressaavaa!

Kun Chris O’Neill, 43, vei vihille Ruotsin prinsessa Madeleinen, 35, hänelle tarjottiin prinssin arvoa. Chris kuitenkin kieltäytyi kunniasta, sillä hän halusi säilyttää jotain omaa elämässään kuninkaallisissa kulisseissa.
– Prinssiksi ryhtyminen ei ollut koskaan vaihtoehto. En ole syntynyt kuninkaalliseen perheeseen. Olen Christopher O’Neill, hän avautuu King-lehden haastattelussa.
– Roolini on ollut yksinkertainen: tuen vaimoani. Prinsessan aviopuolisona oleminen on joskus uuvuttavaa ja on tehnyt elämästä monimutkaisempaa.
Chris aavisti saavansa mediahuomiota, mutta yllättyi sen määrästä.
– Kaikki, mitä Madeleine ja minä teemme, on julkista, mikä rajoittaa elämääni. Osa tiedotusvälineistä on ollut rajumpia kuin osasin odottaa, ja koin sen alkuun stressaavana. Mutta ihminen oppii, eikä minulla ei ole luurankoja kaapissani.

Lontoossa asuva Chris tasapainottelee työelämänsä ja hallitsijan vävypojan roolien välillä.
– Aina ei ole helppoa. Meillä kun on hyvin energisiä lapsia. En ole kolmeen vuoteen juuri nukkunut.

Chris yrittää aina palata työmatkoiltaan yöksi kotiin. Prinsessa Leonorella, 4, ja prinssi Nicolasilla, 2, on tapana käpertyä vanhempiensa viereen aamuyöstä. Näitä hetkiä Chris rakastaa.
– Läheisyys on elämän suurimpia nautintoja. Lastemme ansiosta olen aivan eri ihminen kuin kolme vuotta sitten. Yritän leikkiä heidän kanssaan paljon, ja koen tavalliset leikit tärkeäksi iPadien ja älypuhelimien aikakaudella.