fbq
Celine Dion kunnioittaa aviomiehensä muistoa erityisellä tavalla
Celine Dion kunnioittaa aviomiehensä muistoa erityisellä tavalla

Celine Dion kunnioittaa aviomiehensä muistoa erityisellä tavalla

Laulaja Celine Dion kunnioittaa edesmenneen aviomiehensä René Angélilin muistoa erikoiskonsertilla.

Celinen kerrottiin peruneen Las Vegasin –show’nsa konsertit helmikuun loppuun asti. Laulaja on kuitenkin päättänyt järjestää miehensä kunniaksi muistokonsertin Caesars Palacen The Colosseum –teatterissa ensi kuun alussa. Tietojen mukaan konsertin teemana on elämän juhla. René toimi Celinen managerina vuoteen 2014 asti.

Renén lisäksi Celine menetti veljensä Danielin syövälle viime lauantaina (16.1.). Daniel kuoli vain kaksi päivää Renén jälkeen.

Celinen on tarkoitus julkaista uusi ranskankielinen albuminsa maaliskuussa. Toistaiseksi ei ole kerrottu, siirtyykö sen julkaisu kuolemien takia.