Britney Spearsin musertava suru-uutinen: sai keskenmenon

Yhdysvaltalainen poptähti Britney Spears, 40, on saanut keskenmenon. Britney kertoi musertavan suru-uutisen myöhään lauantai-iltana Instagramissa yli 41 miljoonalle seuraajalleen.
Britney Spears, 40, on raskaana!
– Suuren surun saattelemina joudumme ilmoittamaan, että olemme menettäneet ihmevauvamme raskauden aikaisessa vaiheessa, Britney kertoo julkaisussaan.
– Tämä on musertavaa aikaa kenelle tahansa vanhemmalle. Ehkäpä meidän olisi pitänyt odottaa pidempään ennen kuin kerroimme raskaudesta, mutta emme malttaneet odottaa, koska olimme erittäin innoissamme hyvistä uutisista.
Nyt se on varmaa - Britney Spears vapautui isänsä holhouksesta oikeuden päätöksellä!
Britney odotti vauvaa yhdessä puolisonsa Sam Asgharin, 28, kanssa. Vuodesta 2016 seurustellut pariskunta kihlautui viime syksynä. Iloisesta raskausuutisesta kyyhkyläiset kertoivat vasta kuukauden päivät sitten.
Masu kasvaa jo! Britney Spears julkaisi iloisen videon: "Onneksi housut mahtuvat vielä"
– Rakkaus toisiamme kohtaan on vahvuutemme. Tulemme jatkamaan yrittämistä kauniin perheemme laajentamiseksi, Britney jatkaa julkaisussaan ja sanoo olevansa kiitollinen kaikesta saamastaan tuesta.

Britneyllä on entuudestaan kaksi lasta Kevin Federlinen kanssa: 16-vuotias poika Sean Preston ja 15-vuotias tytär Jayden James.