Britney Spears muutti tyyliään – kuvat ennen ja jälkeen
Britney Spears, 42, on ollut julkisuudessa 90-luvun lopusta saakka. Vuosiin on mahtunut monenlaisia käänteitä.
Kaikki alkoi New Mickey Mouse Club -ohjelmasta. Siihen Britney Spears pääsi mukaan ollessaan 12-vuotias. Samaisessa ohjelmassa olivat mukana myös muuan Justin Timberlake sekä Christina Aguilera. Pari vuotta ohjelman päättymisen jälkeen Britney teki levytyssopimuksen ja debyyttialbumi …Baby One More Time ilmestyi vuonna 1999. Se oli välitön hitti ja ansaitsi kaksi Grammy ehdokkuutta.
Uran alkuaikoina Britneylla oli puhtoinen ja kiltti imago, jota korostettiin valokuvissa sekä haastatteluissa.
Puhdas imago saa kyytiä
Vuonna 2003 Britney kohahdutti maailmaa esiintyessään MTV Video Music Awards -gaalassa yhdessä Christina Aguileran ja Madonnan kanssa. Trio esitti Madonnan hittikappaleen Like a Virgin. Kohu syntyi esityksen lopusta, kun nämä kolme naista suutelivat toisiaan. Tästä vuoden päästä Britney avioitui lapsuudenystävänsä kanssa, mutta avioliitto kesti vaivaiset 55 tuntia. Heinäkuussa 2004 popsensaatio avioitui tanssijansa kanssa. Liitosta Kevin Federlineen syntyi kaksi lasta.
Kevin ja Britney erosivat vuonna 2007. Mies haki lasten yksinhuoltajuutta, sillä Britneylla oli ongelmia päihteiden kanssa. Tähän aikaan ajoittuu myös Britneyn hermoromahdus, jonka seurauksena hän ajeli päänsä kaljuksi ja löi paparazzin autoa sateenvarjolla.
Lyhyt X-Factor visiitti ja holhouskiista
Vuonna 2012 Britney vahvisti huhut liittymisestään X Factorin tuomaristoon. Tämä pesti kesti vain vuoden, kunnes hän ilmoitti keskittyvänsä jälleen musiikkiin. Hänen kahdeksas studioalbuminsa ilmestyi vuonna 2013.
Kun Britney kamppaili lastensa huoltajuudesta, joutui hän itse holhouksen alaiseksi. Brtineyn isä määrättiin sekä hänen että hänen omaisuutensa holhoojaksi. Holhous kesti kaiken kaikkiaan 13 vuotta ja koski liikkumista, syömistä ja kännykän käyttöä. Holhous päättyi oikeuden päätöksellä vuonna 2021.
Hänen käytöksensä omalla Instagram-tilillään on aiheuttanut huolta faneissa, sillä osassa videoita hän vaikuttaa poissaolevalta. Hän jatkaa edelleen videoiden tekemistä ja on samaisella kanavalla ilmoittanut myös vuoden 2024 alussa, ettei palaa musiikkiteollisuuteen enää koskaan.