Blake Lively kohun keskellä – tästä on kyse

Blake Lively kohun keskellä – tästä on kyse

Blaken kyseenalainen käyttäytyminen on nostanut haloon somekanavilla.

Mainos
Mainos päättyy

Lähisuhdeväkivaltaa käsittelevä It Ends with Us -elokuva (suom. Se päättyy meihin) on ehtinyt kohahduttaa jo monin tavoin.

Elokuvassa pääosia näyttelevien Blake Livelyn ja Justin Baldonin välillä on huhuttu olevan kitkaa, mutta suurin osa kohuista keskittyy pelkästään Gossip Girl -sarjastakin tuttuun Blakeen.

Elokuva käsittelee lähisuhdeväkivaltaa, ja Blaken suhtautumista vakavaan aiheeseen on kritisoitu laajalti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja muissa viestipalveluissa. 

Mainos
Mainos päättyy

Blaken on todettu tuovan esille vain elokuvan iloisia puolia, eikä hän ole pressitilaisuuksissa tai esimerkiksi omissa lausunnoissaan keskittynyt lainkaan elokuvan synkkiin teemoihin.

Elokuvan päähenkilö työskentelee kukkakauppiaana, ja Blake on ottanut tavaksi pukeutua kukkateemaisiin asuihin elokuvan lehdistötilaisuuksiin. Tähden asuja on kuvailtu jopa mauttomiksi.

– Parisuhdeväkivallasta selviytyneenä minua inhottaa tämä ”söpö” tapa, jolla elokuvaa mainostetaan. Ihan kuin se olisi romanttinen komedia, eräs kommentoi asuja.

Törkeä kommentti

Elokuvan aiheuttaman kohun myötä ilmoille on tullut myös useamman vuoden takainen haastattelu, jonka seurauksena Blakea haastatellut viihdetoimittaja oli lähellä jopa irtisanoutua työstään.

Vuonna 2016 Blake odotti toista lastaan, ja antoi haastatteluja silloisesta uutuuselokuvastaan Café Society. Blake oli hetki ennen tätä paljastanut olevansa raskaana, ja haastattelun aluksi toimittaja Kjersti Flaa onnitteli näyttelijää.

– Onnittelut pienestä kummustasi, toimittaja onnitteli Blakea. 

Mainos
Mainos päättyy

Yllättäen Blake kuitenkin vastasi onnitteluun, ja jopa hieman aggressiivissävytteisesti hän onnitteli toimittajaa tämän "pienestä kummusta" vatsan alueeseen viitaten.

Kjersti ei suinkaan ollut raskaana, ja paljasti myöhemmin olevansa lapseton sekä kyvytön lisääntymään. Kjersti on myös kertonut, että hänellä kesti kauan päästä tapahtuneesta yli.

Tämän lisäksi Kjersti paljasti, ettei Blake ole koskaan näiden vuosien aikana pyytänyt tapahtunutta anteeksi.

Blake ei ole kommentoinut hänen ympärillään vellovia kohuja.
Blake ei ole kommentoinut hänen ympärillään vellovia kohuja.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan