
Ariana Granden itkuinen tunnustus - otti "läjäpäin" huulitäytteitä ja botoksia
Nuorena julkisuuteen tulleen laulajan käsitys kauneudesta on muuttunut rajusti vuosien varrella.
Laulaja Ariana Grande, 30, teki tunteellisen paljastuksen.
Ariana esiintyy Voguen meikkivideolla, joka on nähtävillä kokonaisuudessaan Youtubesta.
Videolla hän tekee meikkirutiininsa alusta loppuun saakka ja samalla kertoo omasta kauneuskäsityksestään, joka on muuttunut rajusti vuosien varrella.
- Vuosien ajan käytin meikkiä valeasun tavoin. Jonakin, jonka taakse piiloutua. Enemmän tukkaa, paksumpia silmärajauksia... hän muistelee.
Laulaja kertoo, että vahva meikki voi olla joskus kaunistakin ja arvostaa sitä edelleen. Silti hän ei enää usko tarkoitusperiin, joita paksun meikin ja oman ulkonäön muuttamisen taustalla oli.
- Ajattelen meikkiä sen sijaan nykyään itseilmaisun ja korostamisen keinona, laulaja kertoo.
Liam Payne kiidätettiin sairaalaan

Lopetti täyttämisen
Ariana muistuttaa, että meillä jokaisella on oma henkilökohtainen suhde siihen, mitä kauneus on. Hänestä kaiken taustalla on se, että haluamme tuntea olomme hyväksi ja rakastetuiksi. Ariana haluaa olla läpinäkyvä toimenpiteistä, joita on teettänyt itselleen aikoinaan. Hän tekee huulia piirtäessään paljastuksen menneestä.
- Otin läjäpäin huulitäytteitä ajan mittaan. Ja botoksia. Lopetin sen vuonna 2018, koska tunsin sen olevan liikaa... Tuntui että piileksin jotain? Tiedättehän.
- Enpä odottanut, että tunteet tulisivat pintaan, hän hymähtää ja katselee kameraa kyyneleet silmissään.
Uskomatonta! Kohuissa ryvettynyt Shakira, 46, mykistää notkeudellaan – kuvat
Rypyt ovat normaaleja
Kun Ariana lopetti täyteaineiden ottamisen, hän halusi entistä enemmän nähdä kasvojensa ilmeet ja juonteet hymyillessään. Hän ei kuitenkaan tuomitse ihmisiä, jotka haluavat ottaa täyteaineita.
Arianan mielestä luonnollisuus ja juonteet ovat kauniita, mutta hän ei sulje tulevaisuudesta mitään vaihtoehtoja pois.
- Aionko mennä 10 vuoden päästä kasvojenkohotukseen? No ehkä, mutta nuo ovat ajatuksia, joista meidän kaikkien tulisi keskustella avoimesti.