Angelina Jolien arveluttava intohimo, Brad Pitt ja Leonardo DiCaprio taiteilevat yhdessä – tähtien vapaa-ajan puuhailut yllättävät

Tähdet tunnetaan työstään, mutta heidän vapaa-ajan puuhailunsa saattavat yllättää.
Hollywoodin A-luokan tähdet Brad Pitt ja Leonardo DiCaprio jakavat intohimon keramiikkaan. Yhteinen harrastus löytyi Quentin Tarantinon ohjaaman Once Upon a Time in Hollywood -elokuvan kuvauksissa. Kuuleman mukaan kaksikko viettää useinkin aikaa Bradin kuvanveistostudiossa, jossa ystävykset luovat taidetta.
Brad tykkää tehdä käsillään. Toinen hänen lempipuuhistaan on neulominen. Puikot pysyvät myös näyttelijäkollegojen Julia Robertsin ja David Arquetten käsissä.
Elokuva-arvio: Once Upon a Time …in Hollywood - "Tarantino kykenee jälleen yllättämään!"

Supertähti onkin mehiläistarhaaja
Harva tietää, mitä Beyoncé tekee vapaa-ajallaan. Hän nimittäin häärää mehiläistarhassaan ja valmistaa hunajaa.
– Minulla on noin 80 000 mehiläistä, ja teemme satoja purkkeja hunajaa vuodessa, laulaja on kehunut.

Alun perin Beyoncé halusi perustaa mehiläistarhan lapsilleen, mutta hurahtikin itse harrastukseen. Hunajaansa hän käyttää muun muassa lastensa allergioiden hoitoon.
Beyoncé oudossa valkopesukohussa! Äidiltä raivoisa tilitys, tähti julkaisi sanattoman kannanoton
Nicole kaipaa taivaalle
Oscar-tähti Nicole Kidmanilla on laskuvarjohyppääjän lisenssi.
– Jokaisen naisen tulisi hypätä lentokoneesta vähintään kerran elämässään, näyttelijä kannustaa.

Lentämisen tunnetta rakastava Nicole ei kuitenkaan suostuisi benjihyppyyn.
– Se ei ole tyylikästä. En pidä ajatuksesta, että roikkuisin köyden päässä ylösalaisin.
Tältä Nicole Kidman näyttää nyt – poseerasi mykistävän rohkeassa asussa
Lelujunat mukana keikkamatkoilla
Pienoisrautatiet ovat laulajalegenda Rod Stewartin pakkomielle. Hän teki jopa elokuvan yli 30-metrisestä rakennelmastaan, jonka mallin hän otti New Yorkin Grand Central -asemasta. Harrastus on mennyt niin pitkälle, että Rod kantaa junia mukanaan kiertueillaankin, ja niille hän varaa oman hotellihuoneen.
– Se toimii työpajanani, Rod on paljastanut.

Rakkaus kyyhkysiin syttyi lapsena
Eläköitynyt nyrkkeilymestari Mike Tyson rakastaa kyyhkyjä. Hän hoiti lintuja jo lapsena kotikulmillaan New Yorkin Brooklynissa.

Jätettyään urheilu-uran Mike rakennutti kotinsa takapihalle suuren kyyhkyslakan, jossa hän yhä kasvattaa ja kouluttaa satoja kyyhkyjä. Vuoden kohokohta Mikella on Kanadassa järjestettävä kyyhkyskilpailu, jossa hänen lintunsa kisaavat lentonopeudessa.
Mike Tyson perustaa kannabisfarmin Karibialle!
Koukussa kirjoituskoneisiin
Oscar-tähti Tom Hanks on vuosia kerännyt kirjoituskoneita. Hän on uppoutunut harrastukseensa niin, että on päässyt puhujaksi kirjoituskoneista kertovaan dokumenttiin. Hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjan.

Tomin kotikokoelmaan on kertynyt 250 konetta.
– Vanhalla kirjoituskoneella kirjoittaminen on aivan toisenlainen elämys kuin läppärin käyttö, Tom kehuu.
Tom Hanksista leviää väärennetty tekoälyvideo: "Olkaa varuillanne!"
Jahtaa sammakoita
Seurapiirijulkkis Paris Hilton on myöntänyt lempipuuhansa olevan oudoimmasta päästä. Hän nimittäin metsästää sammakoita. Ei hätää, Paris ei tapa kurnuttavia otuksia.
– Käyn karjatiloilla Kaliforniassa ja Nevadassa sekä omalla saarellani. Siellä pyydystän sammakoita, laitan ämpäriin ja lopuksi vapautan takaisin luontoon. Rakastan sitä, Paris on kertonut.
Kotioloissa Paris harrastaa keräilyä: hänellä on kokoelma vintage-radioita.

Oho! Paris Hiltonin, 42, ulkonäkö muuttui täysin – tunnistatko?
Askartelen lumipalloja
Muusikko Taylor Swift on melkoinen lumipallokoristeiden ystävä. Jopa niin innokas, että hän väkertää pallonsa itse.

Tyler on kertonut valmistavansa klassikkokoristeita muuratuista purkeista, antiikkisista joulukoristeista ja glitteristä.
– Näin Pinterestissä, miten näitä valmistetaan. Siitä tuli ihana talvinen harrastus. Lumipallojen tekeminen on kuin paluu lapsuuteen, laulaja hehkuttaa.
Muistatko? Näiden julkkismiesten kanssa Taylor Swift on heilastellut
Johnny fanittaa Barbieta
Barbie-nukke ei liene ensimmäinen asia, jonka yhdistää leffatähti Johnny Deppiin. Totuus kuitenkin on, että hän fanittaa isosti klassikkolelua ja on kerännyt itselleen melkoisen Barbie-kokoelman.

Harrastus alkoi tyttären Lily-Rosen leikeistä, joissa Johnny oli innoissaan mukana. Tytär kasvoi nukkevaiheen ohi, mutta isä ei.
Johnny Deppin kunto huolestutti – näin hän voi nyt
Äidin ja pojan arveluttava intohimo
Yksi Angelina Jolien harrastuksista on herättänyt keskustelua. Hän on nimittäin siirtänyt tikarien keräilyn esikoispojalleen.
– Oman äitini kanssa ostimme ensimmäisen tikariniollessani 11-vuotias. Itse vien Maddoxia erikoisliikkeisiin. Käymme keskusteluja samuraista ja taistelemisesta hyvän puolesta, Angelina on kertonut.

Kun Maddox oli pieni, Angelina piti tikarien terät tylsinä, jotta lapsi ei satuttaisi itseään tai perheenjäseniä.
Angelina Jolie kuvattiin mysteerimiehen kanssa - kuvat
Pingis-himo rikkoi pitkän liiton
Näyttelijä Susan Sarandon osallistui suureen pöytätennistapahtumaan jo vuosia sitten. Tilaisuudesta vaikuttuneena hän palkkasi yhden joukkueista silloisen puolisonsa Tim Robbinsin 50-vuotisjuhliin.

Pian Susan ja Tim erosivat, ja nainen aloitti suhteen pöytätennispelaajan kanssa. Susan hurahti pingikseen niin, että loi lajin ympärille liiketoimintaa, kuten pingisklubeja.