Al Pacino, 83, ja juuri synnyttänyt Noor Alfallah, 29: Ero!
Al Pacinon suhde nuoreen kaunottareen päättyi nopeaan. Noor synnytti kolme kuukautta sitten parin yhteisen lapsen.
Näyttelijä Al Pacino, 83, on eronnut Noor Alfallahista, 29, Daily Mail uutisoi.
Noor synnytti kesäkuussa kaksikon yhteisen lapsen Romanin.
Lehtitietojen mukaan Noor hakee lapsen huoltajuutta ja isä saisi tavata lasta sovitusti sekä osallistua päätöksentekoon esimerkiksi hänen koulutukseensa liittyen.
Äidille myönnetty huoltajuus tarkoittaisi myös muhkeita elatusmaksuja. Noor vaatii Alia maksamaan kaikki asianajajapalkkiot ja kulut.
Al Pacino yhdistettiin kaunottareen viime vuoden huhtikuussa.
Aiemmista suhteistaan Alilla on kolme lasta. Hänellä on eksänsä Beverly D'Angelon kanssa 22-vuotiaat kaksoset sekä vanhempi tytär ex-tyttöystävän Jan Tarrantin kanssa.
Noor on jo ennen Alia deittaillut muun muassa Mick Jaggeria. Tuolloin Noor oli 22-vuotias ja Mick 74.
Lähde: The Blast