"Aion pitää rintani" - Floor Jansenilla on syöpä: lue Nightwish-laulajan herkkä kirje faneille

Nightwish-yhtyeen hollantilainen laulaja Floor Jansen, 41, sairastaa rintasyöpää. Asia selviää hänen Twitter-tililtään.
Tältä Nightwish-tähti Floor Jansen näyttää nykyään - osallistuu Saksan Vain elämää -sarjaan
Floor on jakanut tänään keskiviikkona (26.10.) Twitterissä kirjoituksen, jonka otsikko on "kirje teille".
Hän kertoo, että rintasyöpä on diagnosoitu vähän yli kaksi viikkoa sitten. Lisäksi tekstistä selviää, että Floorin kasvain leikataan jo huomenna torstaina.
- Syöpä ei ole aggressivinen, eikä se ole levinnyt. Aion pitää rintani, hän kirjoittaa vapaasti suomennettuna.
Tunnistatko Nightwish-tähti Floor Jansenia tuoreesta kuvasta? Muutti tyyliään
Hän myös lisää, että on toivottavasti syövästä vapaa huomisen leikkauksen ja kolme kuukautta kestävän sädehoitojakson jälkeen. Floor kirjoittaa myös siitä, että hän tunsi itsensä terveeksi ennen diagnoosia.
- Jos kaikki menee suunnitellusti, olen mukana Nightwishin 20.11. alkavalla Euroopan-kiertueella.
- Lupaan pitää hyvää huolta itsestäni, hän kirjoittaa tekstinsä loppupuolella.
Nightwish on vuonna 1996 perustettu sinfonista metallimusiikkia soittava yhtye, jonka johtohahmona pidetään kosketinsoittaja Tuomas Holopaista. Floor on laulanut yhtyeessä vuodesta 2012 asti, mutta pysyvästi hänet liitettiin bändiin seuraavana vuonna.