90 päivää morsiamena -sarjan Jason Hitch, 45, on kuollut

Kynttilä
Mainos
Mainos päättyy

 90 päivää morsiamena -sarjan tähti Jason Hitch on kuollut sairastettuaan koronaa, uutisoi TMZ. Hän oli kuollessaan 45-vuotias. 

Jasonin sisko Shannon kertoo TMZ:lle, että Jason kuoli koronaviruksen aiheuttamiin ja mahdollisesti myös muihin komplikaatioihin. Hän nukkui pois tiistai-iltana floridalaisessa sairaalassa läheistensä ympäröimänä.

Siskon mukaan Jason ei ollut ottanut koronarokotetta, eikä perheen tietojen mukaan hänellä ollut mitään sairauksia. 

Jason nähtiin suositun realitysarjan toisella tuotantokaudella vuonna 2014. Tuolloin seurattiin hänen ja brasilialaisen Cássia Tavaresin avioliittoa. Nainen muutti Yhdysvaltoihin ollakseen yhdessä Jasonin kanssa. He erosivat vuonna 2017, ja avioero astui voimaan vuotta myöhemmin. 

Cássia kommentoi ex-miehensä kuolemaa Instagramin tarinaominaisuudella.
– On surullista, kun joku, jonka kanssa vietit osan elämästäsi, lakkaa hengittämästä. Luulen, ettei kukaan osaa valmistautua siihen. En ollut tänään. Kun sain viestejä asiaan liittyen, luulin sen olevan vitsi. Olen järkyttynyt. Osanottoni hänen perheelleen ja ystävilleen. Lepää rauhassa, Jason, hän kirjoitti. 

Mainos
Mainos päättyy

Jason työskenteli luutnanttina armeijassa. Sisko kertoo hänen veljensä olleen pidetty työkaveri ja hyvä työssään.
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan