36-vuotias nainen teetätti itselleen sarvet: "Minua kutsutaan avaruusolennoksi"

Lina on kuudessa vuodessa tatuoinut kehonsa täyteen ja teettänyt itselleen sarvet.
Saksalainen Lina Lorenzen , 36, aloitti kehonmuokkausprojektinsa päättäväisesti noin kuusi vuotta sitten. Tatuoituaan jopa 80 prosenttia ihostaan Lina on muuttunut täysin.
Ammatiltaan Lina on tatuointimalli ja tatuoija. Hänellä on myös OnlyFans-tili. Elämä hänen näköisenään voi kuitenkin olla yksinäistä. Lina on kertonut, että hänen ulkonäkönsä vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset kohtaavat hänet.
– Tunnen usein oloni esineellistetyksi, Lina avautuu kokemistaan asenteista, ja lisää, ettei häntä nähdä omana itsenään vaan ulkokuoren perusteella.
Shokkikuvat! Tosielämän demoni hankki ihonsa alle käärmeimplantit
Ennen äärimmäisiin kehonmuokkaustoimiin ryhtymistä Lina työskenteli IT-alalla. Tatuointien muututtua elämäntyöksi, hän jätti siistin toimistotyön taakseen ja ryhtyi malliksi ja taiteilijaksi.
Kuvat ei herkille! Sometähti käytti kymppitonneja kauneusleikkauksiin - turposi tunnistamattomaksi
Lukuisia suuria tatuointeja ympäri kehoaan sijoitelleen Linan seuraava projekti on kauttaaltaan mustattu käsivarsi. Hurjan tatuointimäärän lisäksi hän on teettänyt otsaansa ihon alla piilevät sarvet ja rintojensuurennuksen.
Nainen sokeutui tatuoituaan silmämunansa - 98 prosenttia kehosta tatuointien peitossa: kuvat
Lina esittelee räikeää tyyliään ja valtavia tatuointejaan rohkeissa julkaisuissa. Yleisesti Linalle satelee kehuja julkaisujen kommenttikentissä, mutta myös hämmästelijöitä ja arvostelua riittää.
– Minua kutsutaan avaruusolennoksi, hän toteaa.