fbq
Maud Angelica Behn

18-vuotiaan norjalaisprinsessa Maud Angelica Behnin esikoiskirja ilmestyi – käsittelee mielenterveyttä: Oma isä teki itsemurhan jouluna

Norjan prinsessa Märtha Louisen, 50, tytär Maud Angelica Behn, 18, julkaisi esikoiskirjansa Threads of Tears, vapaasti suomennettuna Kyynelvana.

Kirjallaan Maud haluaa antaa voimaa ihmisille henkisten kamppailujen keskellä. Hän on sekä kuvittanut että kirjoittanut kirjan itse. Teos on suunnattu sekä lapsille että aikuisille.

maud
Maud Angelica Behn on viidentenä Norjan kruununperimys-järjestyksessä.

Norjan prinsessa Märtha Louisen Maud-tytär tekee uuden aluevaltauksen – ”Täynnä toivoa maailmalle”

Prinsessan esikoistyttären kirjan kantavana teemana on toivo.

Myös Maudin äiti Märtha Louise on kirjoittanut kirjoja, kuten myös isä Ari Behn. Ari Behn kuoli oman kätensä kautta jouluna 2019. Ennen kuolemaansa hän oli ideoinut ja suunnitellut yhteiskirjaa tyttärensä kanssa, jota ei kuitenkaan koskaan päässyt toteuttamaan.

ati
Ennen kuolemaansa Ari Behm hän oli ideoinut ja suunnitellut yhteiskirjaa tyttärensä kanssa, jota ei kuitenkaan koskaan päässyt toteuttamaan.

Maud mainostaa norjalaislehdissä uutuuskirjansa sisältävän tärkeää sanomaa toivosta lapsille ja aikuisille.

Myös kirjailijaisänsä Ari Behnin hautajaisissa vuonna 2020 Maud Angelica puhui koskettavasti nimenomaan toivosta. Puheessaan hän rohkaisi mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä hakeutumaan avun piiriin matalalla kynnyksellä.

Kirjansa jälkisanoissaMaud myös kommentoi isänsä itsemurhaa muistuttaen, ettei itsemurha ole koskaan hyvä vaihtoehto, oli tilanne kuinka paha tahansa. Asiat voivat aina kääntyä paremmiksi.

hautajaiset
Maudin puhe isänsä hautajaisissa noteerattiin myös kansainvälisesti.

– Piirtämisestä on ollut minulle iso apu vaikeina aikoina, mutta vielä suuremman helpotuksen olen saanut oikeilta ihmisiltä. Minua ovat auttaneet sekä ammatti-ihmiset että perhe ja ystävät.

Märtha Louise on onnitellut tytärtään somessa. Hän ihailee tyttärensä kykyä luoda kokonainen tarina ajatuksista kirjaksi.

– Kirjan kirjoittaminen on pitkä prosessi. Se vaatii hirveästi kärsivällisyyttä. Me olemme kaikki tosi ylpeitä sinusta, Maud. Onnittelut näin koskettavasta ja kauniista kirjasta, prinsessa suitsuttaa sometilillään.

Kirjaa ei ole vielä käännetty suomeksi.

”Olit sankarini!” Prinsessa Märtha Louisen ex-mies Ari Behnin tytär Maud Angelica piirsi kuolleesta isästään muotokuvan – koskettavat kuvat hautajaisista!