Tuure Boelius elää lääkityksen kanssa: "Pärjään hyvin arjessa"

Artisti huomioi Amazing Race Suomi -kisamatkalla myös oikean lääkityksen.
Lokakuussa Tuure Boelius, 23, nähdään 22-vuotiaan Saana-siskonsa kanssa kisaamassa uudella Amazing Race Suomi -kaudella. Lapsuudesta asti aktiivisuuden ja tarkkaavuuden neurologisesta häiriöstä ADHD:sta kärsinyt Tuure huomioi vaivan myös kisamatkalla.
– Reissussa söin lääkkeet kiltisti joka päivä, vaikka normaalisti teen niin vain tarvittaessa. Pärjään ADHD:n kanssa hyvin arjessa ja yleensä se tuo lähinnä vain lisäpuhtia, Tuure sanoo.
Oman siskon kanssa kisaaminen oli helppoa, sillä Saana ja Tuure osaavat riidellä, mutta ovat silti toistensa parhaat ystävät, jotka jo lapsena liittoutuivat vanhempia vastaan.
– Minä tiedän kaikki Saanan miesasiat ja toisinpäin, Tuure vahvistaa.
Tilava koti on bilekämppä
Tuure on viihtynyt jo muutaman vuoden tilavassa omakotitalossa Helsingin ulkopuolella. Siellä viihtyy parhaimmillaan yökylässä koko perhe tai riehakas kaveriporukka, kuten uudella Tytöt -videolla, jossa esiintyi Tuuren ystäviä aina Martina Aitolehdesta Sabina Särkkään ja Tinzeen.

– 155 neliötä on paljon, mutta ihanaa kun kotiin mahtuu. Fiilis oli kuin lapsuudessa kun koko perhe jäi kesällä yökylään. Nykyisin luonani saa tosin valvoa myöhempään kuin aikanaan vanhempien luona, yökukkujaksi tunnustautuva Tuure kertoo.
ADHD on hoidettavissa
- Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD, lyhenne englanninkielisestä nimityksestä Attention-Deficit/Hyperactivity Disorder) on oireyhtymä, joka liittyy aivojen tarkkaavuutta ja vireystilaa säätelevien hermoverkkojen häiriintyneeseen kehitykseen.
- Häiriö on havaittavissa jo lapsuudessa ja jatkuu osalla nuoruuteen ja aikuisikään asti.
- ADHD:lle ominaisia oireita ovat ikään ja kehitystasoon nähden liiallinen tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus (ylivilkkaus, hyperaktiivisuus) ja impulsiivinen eli hetken mielijohteista syntyvä käytös.
- ADHD on taustaltaan monisyinen häiriö, ja se on osittain perinnöllinen.
- ADHD:n oireiden hoito on tärkeää, koska oireyhtymään liittyy kohonnut mieliala-, käytös- ja päihdehäiriöiden riski.
Lähde: Lääkärikirja Duodecim