Tiesitkö? Näin erikoista työtä Pamela Tola tekee kameroiden ulkopuolella
Näyttelijänä ja ohjaajana tunnetulla Pamelalla on harvinainen toimeentulon lähde.
Näyttelijä-ohjaaja Pamela Tola, 42, tekee kameroiden ulkopuolella harvinaista hyvinvointityötä.
Pamela nimittäin tekee luontaishoitajan töitä silloin tällöin, kun hänellä on kalenterisa tilaa. Esimerkiksi nyt kesän aikana Pamela on paljastanut Instagram-tilillään järjestäneensä seremonioita ja äänimaljarentoutuksia.
Pamela on esimerkiksi juhannuksen alla pitänyt täydenkuun meditatiivisen seremonian sekä äänimaljarentoutuksen.
Lisäksi hän on tehnyt yksityisiä äänimaljahoitoja ja sointukylpyjä. Pamela kertoo uusimmassa julkaisussaan, että on viime viikonlopun aikana soittanut maljoja syntymäpäivillä sekä hääpäivän kunniaksi.
- Ihania hetkiä, kiitos. Äänimaljoilla toisia hoitaessa itsekin rauhoittuu, hän kiittelee.
Äänimaljojen värähtelyn kerrotaan rentouttavan ja rauhoittavan sekä kehoa että mieltä. Hoitojen lisäksi Pamela tarjoaa verkkosivuillaan luentoja ja mentorointia.
Pamela kertoi Seiskalle viime maaliskuussa keikkaluonteisesta hoitotyöstään.
- En tee niitä juuri nyt kovin aktiivisesti. Pyrin tekemään niitä silloin kun töissä ja elämäntilanteessa on hyvä sauma.
- Äänimaljat tuovat minulle vastapainoa hektiseen ja välillä pinnalliseenkin maailmaan. Jos on löytänyt jotain, mikä itselle toimii, sitä on kiva jakaa muillekin, hän kertoi Seiskalle keväällä.