Terveysuutiset: Verenpaineen alentamiseen löydettiin tehokas keino

Suomessa tehdään noin 1 000 lihavuusleikkausta vuodessa.
Lihavan potilaan korkea verenpaine voi käytännössä parantua kokonaan lihavuusleikkauksen ansiosta. Silloinkin kun verenpainelääkitys on tarpeen, potilaat pärjäävät merkittävästi pienemmillä annoksilla.
Lihavuusleikatut pystyivät vähentämään verenpainelääkityksiään 80 prosentilla ilman, että heidän verenpaineensa kohosi yli 140/90 mmHg, kun verrokkiryhmässä lääkitykset vähenivät vain 14 prosenttia. Lisäksi noin puolella lihavuusleikkausryhmäläisistä verenpaine pysyi normaalilukemissa ilman lääkitystä.
Terveysuutiset: Yllättävästä elintarvikkeesta apua verenpaineongelmiin
Tulokset osoittavat lihavuusleikkausten tehon myös verenpaineen hoidossa, mutta ne olisi hyvä varmistaa vielä suuremmissa tutkimuksissa.
Suomessa tehdään noin 1 000 lihavuusleikkausta vuodessa.
Lapsuuden syöpä ei vaikuta kouluttautumiseen

Lapsena syövän sairastaneet suorittavat lukion tai ammatillisen koulutuksen yhtä usein kuin muut samanikäiset, pohjoismaiseen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa. Poikkeuksen muodostavat keskushermoston syöpää sairastaneet. Syöpää sairastaneet valmistuivat jonkin verran muita hitaammin, mutta 25-vuotiaaksi mennessä heistä 80 prosenttia oli suorittanut ylioppilastutkinnon tai ammatillisen koulutuksen.
Terveysuutiset: Kahvin terveysvaikutuksista uutta tietoa
Suomessa syöpään sairastuu vuosittain noin 130–150 lasta. Nykyään 80 prosenttia pystytään parantamaan pysyvästi, mutta ennusteissa on suuria eroja.
Lähde: DUODECIM