Tältä syömishäiriö näyttää oikeasti – Linda Lampenius julkaisi pysäyttävän kuvasarjan
Linda kärsi nuoruudessaan useista eri syömishäiriöistä.
Malli ja viulisti Linda Lampenius, 53, on puhunut avoimesti rankasta syömishäiriötaustastaan. Lindan julkaisemissa kuvissa sairauden vaikutukset näyttäytyvät raadollisina.
Ulkomailla merkittävää muusikonuraa luonut Linda muistetaan viulunsoiton lisäksi myös hänen mallintöistään. Linda poseerasi 90-luvulla esimerkiksi Playboylle rohkeissa alastonkuvissa.
Ulkonäkökeskeisellä alalla Lindan henkilökohtaiset haasteet keskittyivätkin muun muassa hänen sairastamiinsa syömishäiriöihin. Kamppailu kehonkuvan ja syömisen kanssa alkoi jo teini-iässä ja jatkui aina vuoteen 2007 asti.
Vuosikymmenien aikana Linda joutui viettämään paljon aikaansa sairaalahoidossa.
Nyt vaaleaverikkö on julkaissut Instagram-tilillään valokuvia ajoilta, jolloin hän taisteli karuja sairauksia vastaan.
Päivityksen yhteydessä Linda kertoo sairastaneensa ortoreksiaa vuosina 1984-1999. Tämän lisäksi hän on kamppaillut ainakin anoreksian ja bulimian kanssa.
Linda on kertonut sairastuneensa bulimiaan Peter Nygårdia vastaan käydyn oikeusprosessin myötä.
Linda osallistui vuonna 1997 liikemiehen järjestämiin juhliin, joista hän myöhemmin avautui lehdistölle kielteiseen sävyyn. Peter haastoi Lindan juttujen vuoksi oikeuteen kunnianloukkauksesta ja vaati tältä jopa kymmenien miljoonien dollarien vahingonkorvausmaksuja.
Linda Lampenius pääsi velkahelvetistä miehensä avulla: ”Martin auttoi hoitamaan kaikki velat”
Linda julkaisi vuonna 2021 elämäkertateoksen Kesytön elämäni, jossa hän kertoo muun muassa syömishäiriötaustastaan.
Tämän lisäksi Lindan elämästä kertova dokumenttisarja Linda julkaistiin Maikkarilla lokakuussa.
Linda on naimisissa pitkäaikaisen puolisonsa Martin Cullbergin kanssa. Martin on ruotsalainen juristi ja perhe onkin asustanut jo pitkään Ruotsissa. Lindalla ja Martinilla on yhdessä kaksi tytärtä.
Linda Lampeniuksen upporikas Martin-rakas sai tarpeekseen – vaihtaa alaa ja tyytyy pikkupalkkaan!