Tällä tavoin Pippa Laukka pysyy nuorekkaana – salainen resepti julki
Pipan mukaan hyvinvointi näkyy myös ulospäin.
Pippa Laukka, 54, saapui Johannes Lahtelan Yksinäisen miehen poika -kirjan (Tammi) julkistustilaisuuteen.
Pirteä Pippa on aurinkoinen näky. Toimittajien kysymyksiin hän vastaa iloisesti hymyillen. On vaikea uskoa, että Olet mitä syöt -ohjelmasta tuttu lääkäri on jo yli viisikymppinen.
Mikä mahtaa olla Pipan energisen nuorekkuuden salaisuus? Onko kaikki geeniperimän sanelemaa, vai voiko ihminen itse vaikuttaa ulkoiseen habitukseensa?
- Se on varmasti yhdistelmä geenejä ja elintapoja, Pippa naurahtaa.
- Omilla elintavoilla voi vaikuttaa myös geenien käyttäytymiseen, eli siihen, puhkeaako esimerkiksi jokin alttius vai ei, hän selittää.
Pipan mukaan nuorekkuus on siis kahden kauppa. Pelkillä geeneillä ei nuorekasta ulkonäköä saavuteta, vaan myös elintapojen täytyy olla kohdillaan. Urheilullisesta elämäntyylistään tunnettu Pippa kertookin noudattavansa itse hyvin terveellisiä rutiineja.
- En tupakoi ja olen lähestulkoon absolutisti.
- Nautin nukkumisesta ja haluan palautua kunnolla, hän jatkaa prioriteeteistaan.
Yhden paheen Pippakin itselleen sallii. Kerma kaikissa muodoissaan on lääkärin suurta herkkua.
- Kesällä syön jäätelöä joka päivä, Pippa paljastaa.