Suvi Hartlin löysi apua akneensa – Anniina Valtoselta varoittava kommentti

Juontajakaunotar kertoo kärsineensä jo 15 vuotta aikuisiän aknesta.
Juontaja Suvi Hartlin, 42, kertoo avoimesti iho-ongelmistaan.
Uuden rakkauden löytänyt Suvi Hartlin kertoo kärsineensä jo pitkään aikuisiän aknesta. Varsin yleinen mutta kiusallinen iho-ongelma on Suvin mukaan ollut välillä ihan hallussa, mutta toisinaan niin hurja, ettei hänen ole mieli tehnyt edes poistua kodistaan.
– Se puhkesi lapsen synnyttyä eli noin 15 vuotta sitten. Oon kyllä tiennyt siitä lääkäreiden tarjoamasta ”hevoskuurista”, jolla homman saisi ratkaistua, mutta en ole ikinä uskaltanut syödä sitä. Kuulosti niin hurjalta koettelemukselta elimistölle, että oon vaan yrittänyt pärjätä ilman, Suvi kirjoittaa Instagramissa.
Kesällä eronnut Suvi Hartlin löysi rakkauden: "Vähän on ollut kivulias alku tälle parisuhteelle"
Nyt juontajakaunotar on kuitenkin miettinyt asiaa uudestaan, ja päätti kokeilla kuuria.
– Aloitin Isotretinoin-lääkityksen kuukausi sitten ja nyt alkaa tapahtua. Uusi näppyjä ei juuri tule ja vanhat kutistuvat. Sivuoireita on huulien ja limakalvojen kova kuivuminen, jonka kanssa kyllä pystyy elämään. Lihaksia särkee hitusen, sekin kuuluu asiaan, hän mainitsee ja lisää:
– Labrassa saa juosta muutamaan otteeseen verikokeissa, koska suuri A-vitamiinin määrä rasittaa maksaa. Samassa yhteydessä tehdään aina raskaustesti, koska lääke aiheuttaisi takuuvarmoja vaurioita sikiölle, kertonee jonkin verran sen voimakkuudesta.
Suvi julkaisi kasvoistaan neljä kuvaa päivityksessään:
Anniina Valtonen kommentoi
Omien kokemuksiensa pohjalta Suvi tsemppaa myös muita rohkeasti kokeilemaan apuja vaivaansa.
– Kaikesta huolimatta en voi kuin ihmetellä miksi en tehnyt tätä aikaisemmin. Akne on siitä kurja juttu, että se iskee aika kovaa itsetuntoon ja mulle riitti 15 vuotta sitä. Ens kesänä viiletän ilman meikkiä kunhan nää vikatkin arvet lähtee. Jos sulla on saman kaltaisia ongelmia, niin älä epäröi hakea apua.
Moni kävi kommentoimassa omia kokemuksiaan Suvin päivitykseen. Yksi kommentoijista oli raskaana oleva meteorologi .">Anniina Valtonen.
– Mä oon syöny kans saman kuurin parikymppisenä. Neljän vuoden ajan taisin syödä sitä erinäisten taukojen kera yhteensä. Muistan nuo sivuoireet, mutta jotenkin ne sieti, koska iho parani eikä tullut enää kipeitä paiseita. Tsemppiä sinulle Suvi! Älä lannistu, jos kuuri pitää aloittaa uudestaan. Joskus yksi kerta ei riitä. Näpyt osaavat olla jääräpäisiä, Anniina tsemppasi.
Johan on suoritus! Esko Eerikäinen ja Suvi Hartlin intiimeissä voimailupuuhissa
"Mä sain kuurin aikana..."
Suvi kävi kommentoimassa Anniinan kirjoitusta:
– kiitos ihana! Toivotaan, et kerta riittää. Annostus nousee asteittain ja vielä ei olla ihan maksimissa, joten jännä nähdä miten rusinaksi sitä kuivuu kun pakkanenkin tekee osansa. Mut hei suunta on nyt hyvä!
Anniinalla oli vielä lisävinkki Suville. Itse hän sai kuurin aikana pahan silmätulehduskierteen.
– toivotaan! Se on sen verran rankka kuuri, että todellakin toivois yhden kerran riittävän. Muista rasvata ihoa kunnolla ja kostuttaa myös silmät. Mä sain kuurin aikana pahan silmätulehduskierteen, kun silmät oli niin kuivat.
Esko Eerikäinen ja Suvi Hartlin tarttuivat haasteeseen - video päättyy syyttelyyn