Mascaran laulaja Maria Sundfors: Isäni luulee minua naisystäväkseen

Mascaran laulaja Maria Sundfors: Isäni luulee minua naisystäväkseen

Maria kokee saaneensa itselleen ja perheelleen erityistä varjelusta. Voimat riittävät taas myös isän omaishoitoon.

Mainos
Mainos päättyy

Vuonna 1996 perustettu Mascara oli vuonna 2014 yksi Ylen We Want More -ohjelman yhtyeistä, jotka oli kutsuttu vuosien jälkeen kokoamaan rivinsä, laittamaan itsensä keikkakuntoon ja tekemään uuden kappaleen. Projekti huipentui bändien yhteiskonserttiin. Paikalla oli myös artistien lähipiiri. Mascaran Maria Sundfors oli keikalla koko perheensä kannustamana.

Pahaksi onneksi kotimatkalla poliisilla oli meneillään takaa-ajotilanne rattijuopon kanssa.

– Auto tuli kaasu pohjassa päällemme. Kyydissä oli minun ja mieheni lisäksi poika ja kaksi tyttöä. Itselläni jalka meni kokonaan poikki, ja jäin jumiin autoon, Maria kertaa.

Lue lisää: Mascara-yhtyeen Maria Sundfors: Rattijuoppo oli tappaa perheeni

Mainos
Mainos päättyy

Isän omaishoitajana

Marian perheen vastoinkäymiset eivät loppuneet kolariin. Marian vielä alle 70-vuotias isä kärsi kohonneesta aivopaineesta, jonka oireena oli levottomuutta ja sekavuutta. Hoidon tarve oli ympärivuorokautista, ja perhe joutui sopeutumaan uuteen tilanteeseen.

– Hän saattoi luulla olevansa vaikkapa juna-asemalla meillä ollessaan. Ihme, että lapset sopeutuivat. Isän päästyä leikkaukseen tilanne helpottui ja hänestä tuli rauhallisempi, Maria kertoo.

Ympärivuorokautiselle hoidolle on silti yhä tarve, sillä isä ei palannut ennalleen.

– Ulkopuolisen on ehkä vaikea nähdä heti tilannetta. Hän on ihana ja rauhallinen mutta saattaa esimerkiksi luulla minua naisystäväkseen.

Maria kokee saaneensa itselleen ja perheelleen erityistä varjelusta. Voimat riittävät taas myös isän omaishoitoon.
Maria kokee saaneensa itselleen ja perheelleen erityistä varjelusta. Voimat riittävät taas myös isän omaishoitoon.
Mainos
Mainos päättyy

Kaiken kukkuraksi isällä ilmeni vakava eturauhassyöpä. Maria kokee omaishoidon niin sydämensä asiaksi, että hoitotuen hakeminenkin tapahtui vasta läheisten kannustuksesta.

Marian vanhin poika asuu jo omillaan ja muut lapset ovat 14-, 12- ja 6-vuotiaat, joten isän hoitamisen lisäksi aikaa on riitettävä jälkikasvullekin.

– Kaikella on aikansa. Omaishoitajuus on nyt minun tehtäväni ja tapa osoittaa tyttären rakkautta, Maria herkistyy kyyneliin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan