Mari Valosaari rintaleikkaukseen: "Pakko eikä valinta"

Mari Valosaari rintaleikkaukseen: 'Pakko eikä valinta'

Juontajalla on edessä rintaoperaatio.

Mainos
Mainos päättyy

Juontaja Mari Valosaari, 41, kertoo rintaoperaatiostaan.

Mari Valosaari kertoo tulevasta rintoihin tehtävästä leikkauksesta. Julkisuudessa aiemmin avoimesti kauneusoperaatioistaan kertonut Mari kertoo tulevan leikkauksessa uusivansa implanttinsa.

– Rintaleikkaus – tällä kertaa pakko eikä valinta, hän mainitsee Instagram-tilillään ja jatkaa:

– Aikoinaan 21-vuotiaana otin rintaimplantit koska en tuntenut oloani hyväksi pienirintaisena. Tein tämän vain ja ainoastaan itseäni varten, en esimerkiksi kumppania varten. Silloinen poikaystäväni oli ehkä enemmän ajatusta vastaan kuin sen puolella, mutta kun selitin tekeväni leikkauksen oman itseni vuoksi hänkin ymmärsi tarpeen ja tuki päätöstäni.

Mainos
Mainos päättyy

Mari kertoo puhuvansa asiasta, koska kaikki leikkaukset on syytä hänen mielestään ottaa oman tahdon vuoksi eikä esimerkiksi miellyttämään ketään muuta ihmistä. Juontaja haluaa lisäksi vähentää kauneusoperaatioiden ympärillä olevaa tabua.

– Niitä tehdään, miksi sitä pitäisi salailla. On myös väärin antaa esimerkiksi nuorison kuvitella jonkun näyttävän luonnolliselta jos todellisuus kuitenkin on että ulkonäköä on muunneltu. Tähän kategoriaan kuuluu myös nuoruuden ihannointi kasvoilla, jos siihen käytetään jotain suurempia toimenpiteitä olisi oikein että siitä kerrotaan.

Uusi rakas? Mari Valosaari vaihtoi söpöjä suudelmia

Implantit alkaneet kapseloitua

Mari kertoo, että tuleva rintaimplanttien uusiminen olisi pitänyt toteuttaa jo 10 vuotta sitten, mutta hän ei vain saanut asiaa hoidettua.

– Nyt tuli myös vasta oireita jotka herätti minut toimenpiteeseen. Vanhat implantit ovat alkaneet kapseloitua ja rinnat ovat alkaneet oireilla kipuiluna. Kaikki on vielä ihan hyvin, mutta aika vaihtoon on kuitenkin nyt.

Mainos
Mainos päättyy

Mari lupaili myös kertoa lisää kokemuksestaan muutaman viikon päästä, kun toimenpide on suoritettu.

Pari viikkoa sitten Mari lomaili perheensä kanssa ulkomailla. Seiskan lukija oli bongannut radioäänen lentokoneessa ja mainitsi seurueen mukana olleen myös komea mies, jonka kanssa Mari oli vaihtanut pusuja lennon aikana.

 Mari Valosaaren bikinikuva sai seuraajat hämilleen: "Missä sitä ollaan?"

Uusi rakas?

Fitnesspäiväkirjat-sarjasta aikoinaan tutuksi tullut Mari oli naimisissa laulaja Jontte Valosaaren kanssa lähes kuusi vuotta ennen eroa vuonna 2019.

Sittemmin Mari oli naimisissa lyhyesti yrittäjänä tunnetun heppamiehen kanssa: häitä tanssittiin kesällä 2021 ja mies haki eroa saman vuoden marrakuussa.

Mainos
Mainos päättyy

Viime joulukuussa hotelli Kämpin Linnan jatkoilla Mari vihjasi uudesta suhteesta, vaikka oli muuten yksityiselämästään vähäsanainen.

– No siis... En hae... Siis, en ole vapailla markkinoilla, Mari sanoi avaamatta asiaa tarkemmin.

Mari Valosaari pikaerosi heppamiehestä – lipsauttaa nyt uudesta suhteestaan Seiskalle!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan