Malaria vei urheiluselostajan koomaan ja kohtaamaan hyväksikäyttönsä

Malaria vei urheiluselostajan koomaan ja kohtaamaan hyväksikäyttönsä

The Timesin haastattelema Charlie Webster romahti vuoden 2016 olympialaisten avajaisissa.

Mainos
Mainos päättyy

Urheilujuontajana uraa luonut Charlie Webster oli 33, kun kohtasi kesken Rion olympialaisten avajaisten elämänsä pahimman vastuksen ja maailman yleisimmän tappajan: malarian.

Itsensä 4 500 kilometrin hyväntekeväisyyspyöräilyllä väsyttänyt nainen oli saanut Lontoosta Rioon polkiessaan malarian harvinaisen muodon.

Sairaalaan kiidätetty Charlie ei hyötynyt urheilullisuudestaan. The Timesin haastattelussa nykyisin 41-vuotias toipuja kertoo, miten lääkäri ojensi lapun, johon oli liian epävarmasti englantia puhuvana kirjoittanut: Elimistösi romahti. Teet kuolemaa.

Charlie vaivutettiin koomaan, mutta hänen pelättiin silti kuolevan alle vuorokaudessa.

Mainos
Mainos päättyy

Koomassakaan Charlie ei Timesille kertomansa mukaan ollut yksin. 

Hän kuuli piinaavan äänen käydessään läpi lapsuuden traumaa, jonka oli koettanut vaieta kuoliaaksi.

- Sama kohtaus lapsuudestani toistui ja toistui. Olin myöhästymässä juoksutreeneistäni ja pelkäsin, että valmentaja raivoaa minulle. Olin kuitenkin myöhästymässä, koska en halunnut mennä treenehini, sillä hän käyttäisi minua seksuaalisesti hyväkseen, Charlie kertoo Timesin haastattelussa.

Pahuus sai tekemään hyvää 

Charlie on tehnyt tutkivan podcast-sarjan perheen sisällä tapahtuvasta väkivallasta  kirjoittanut juuri kirjan aiheesta "miksi on ok puhua traumasta".

Aina hyväntekeväisyystyötä tehnyt Charlie näkee myös kirjansa niiden auttamisena, jotka ovat kärsineet saman kohtalon kuin hän lapsena.

Mainos
Mainos päättyy

Hän oli jo ennen romahdustaan Rion olympialaisissa tullut julki hyväksikäytetyksi joutumisestaan. Tapahtumien aikaan hän oli 14-vuotias, mutta sai apua vasta 19-vuotiaana jätettyään lajin, kun toinen, nuorempi tyttö järjesti todisteet siitä, mitä valmentaja teki ja pyysi apua poliisilta.

Uhreja oli useita, ja kaksi heistä on tehnyt itsemurhan.

Charlie oli kuitenkin jo paatunut. Juoksuvalmentaja ei ollut ainoa pahaa tekevä mies, jonka hän kohtasi. Köyhissä oloissa kasvaneen Charlien äiti nai oikean isän häivyttyä uuden isän, joka harjoitti kotiväkivaltaa. Sitä Charlie oli joutunut kohtaaman jo ennen juoksuharrastustaan.

- Olen aina yrittänyt paeta ja olla joku muu, tehdä hyvää ja muuttua, Charlie arvelee syyksi auttamisenhalulleen.

Äidin ääni kooman läpi

Kun Charlie oli vielä koomassa ja joutui kokemaan lapsuuden ahdistavaa muistoa uudelleen ja uudelleen, hän toisaalta myös kuuli kooman läpi Rioon sairaalaan matkustaneen äitinsä äänen.

Se lohdutti häntä, sillä hän ei enää aikuisena ole syyttänyt hairahtunutta äitiään, joka myös oli perheen isäpuolen uhri.

Mainos
Mainos päättyy

Toisaalta hän tunsi myös, kun hengitys- ja ruokintaletkuja vaihdettiin ja runnottiin kurkusta.

- Äidin hätä tuntui omalta hädältäni. Muistan jotenkin ajatelleeni, että olemme kokeneet äidin kanssa niin paljon yhdessä. Mitä väliä kaikella kivulla olisi, jos nyt kuolisin, ajattelin.

Äiti ja Charlie ovat traumojen jäljiltä rakkaampia toisilleen kuin koskaan ennen.

Charlien kuolemaa jo odotettiin, mutta lääkäreiden ennusteiden vastaisesti nainen alkoi heräillä koomastaan parin viikon kuluttua.

Opetteli kävelemään

Kun Charlie heräsi koomasta, hänen piti vielä pitkään odotella Brasiliassa, ennen kuin oli riittävän vahva sairaalalennolle Isoon-Britanniaan. Kotimaassakin kului vielä viikkoja, ennen seuraavaa vaihetta.

Urheilijan ja tv-ammattilaisen piti opetella muun muassa kävelemään kokonaan uudelleen.

Brittilääkäri passitti Charlien muita mutkitta julkisen sektorin maksamaan terapiaan. Kokemuksia oli jo liian monta: kuoleman kynnyksellä käyminen, kooman aikana hallusinoiminen, lapsena koettu kotiväkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja nyt vielä normaaliin elämään palaaminen.

Charlie kärsikin pitkään posttraumaattisista stressioireista. Hän kertoi esimerkiksi Huffington Postille aiemmin, miten pyöräilyharrastus jäi. Hän tunsi entistä rakasta harrastusta kohtaan jopa pelkoa, kun tiesi saaneensa vaikean kohtauksensa pyöräilytempauksen jäljiltä.

- Toipuessani en aina tiennytkään, kuka enää olen, Charli kertoi.

Terapia kuitenkin tepsi, eikä hän enää ptsd:n jäljiltä yhdistä toisiinsa yhteen kuulumattomia asioita omaksi vahingokseen.

Nyt Charlie on tunnettu urheiluselostaja, kolumnisti, tunnettu hyväntekijä, palkittu podcastien tekijä, haluttu puhuja ja arvostettu urheilun epätasa-arvoisuutta vastaan kampanjoiva urheilija itsekin.

- Välillä traumakirjan kirjoittaminen oli silti järkyttävää... Toisaalta käsitin, miten pitkälle olen päässyt, ja että minä riitän kyllä itselleni.

 Charlie on jo pitkään osannut taas nauttia juoksuharrastuksesta. Hän aloitti sen 11-vuotiaana, jolloin valmentaja alkoi kehittää muutakin kuin juoksua. 14-vuotiaana Charlie joutui viisi vuotta kestäneeseen seksuaalisen hyväksikäytön ansaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan