Kaksosia odottava Johanna Puhakka paljasti ikävän yksityiskohdan raskaudestaan

Kaksosia odottava Johanna Puhakka paljasti ikävän yksityiskohdan raskaudestaan
20232806. Rantabaari kuvauspäivä. Johanna Puhakka. Seiska/Oona Grönqvist

Johanna juhlii tuoreessa somepäivityksessä seestynyttä oloaan.

Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä Johanna Puhakka, 31, kertoi pari viikkoa sitten iloisesta perheuutisestaan.

Tekemänsä somepäivityksen yhteydessä Johanna paljasti odottavansa kumppaninsa kanssa kaksosia. Näyttelijä on pitänyt yhtä poikaystävänsä Samuel Glassarin kanssa viime vuoden puolelta lähtien. Pari kertoi suhteestaan julkisuuteen kesäkuussa.

Joskus toiveet voi käydä toteen isommin kuin uskaltaa edes haaveilla, meitä on ens kesänä NELJÄ!!!! Johanna iloitsi julkaisussaan.

Jättiyllätys! Johanna Puhakka saa kaksoset

Mainos
Mainos päättyy

Pitkälle edennyt raskaus näkyykin jo selvästi pyöristyneenä vatsana. Myös raskausoireet ovat olleet Johannan mukaan sen mukaisia.

Torstaina julkaisemassaan Instagram-videossa Johanna tanssahtelee villisti yöllisissä hotellimaisemissa.

Sinisen uima-altaan edessä loikkiva näyttelijä on lisännyt videon taustalle soimaan Dua Lipan hittikappaleen Houdini.

Minä kun en oo oksentanut yli viikkoon, hän ilmoittaa itkunauruhymiön kera.

Tämän lisäksi kuvatekstiin on lisätty emoji, joka kuvaa raskaana olevaa naista.

Vau! Kaksosia odottava Johanna Puhakka julkaisi suloisia raskauskuvia – mukana liikuttava viesti

Mainos
Mainos päättyy

Johanna on julkaisun perusteella kärsinyt varsin voimakkaasta raskauspahoinvoinnista.

Terveyskirjaston mukaan jopa 90 prosenttia raskaana olevista naisista kärsii lievästä pahoinvoinnista ja oksentelusta. Sen sijaan vain 1-2 prosentilla oireet ovat vaikeita, eli oksentelua saattaa ilmetä runsaasti.

Johanna on jakanut viimeisten viikkojen aikana kuvia suloisesta vauvavatsastaan someseuraajiensa nähtäville. Myös Samuel-puoliso on hehkuttanut rakastaan.

Mitä ihmettä? Johanna Puhakan avopuoliso hämmensi somevideolla

Viikko sitten jakamassaan kuvassa Johanna poseeraa kameralle valkoisessa trikoomekossa. Kuva on otettu pariskunnan taannoiselta Teneriffan lomalta.

- Latailen korsolais-vaasalaista kaksikkoa, Johanna kirjoittaa vapaasti suomennettuna.

Johanna on alunperin kotoisin Vantaan Korsosta, Samuelin juuret ovat puolestaan Vaasassa.

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan