Jasmiina Yildizin kipuhelvetti: "Itkin kotona, koska minuun sattui niin paljon"
Tv-ohjelmista tuttu tähti on saanut akuutin vastaanottoajan järkyttävien kipujensa vuoksi.
Big Brotherista sekä Sinkut paljaana -ohjelmastakin tuttu Jasmiina Yildiz on kärsinyt pahoista terveysvaikeuksista.
Jasmiinan voinnista kuultiin lyhyesti viime viikon Nikotellen-podcastissa, jonka jakson nauhoituksiin hän ei päässyt terveysongelmiensa vuoksi. Alkuvuodesta hän sairasti influessan ja sitten hänelle iskivät järkyttävät alavatsakivut.
Seiskan tavoittama Jasmiina kertoo, että on juuri saanut hyviä uutisia. Hän on nimittäin saanut kiireellisen lähetteen ylihuomiselle, jonne hän hakeutui gynekologista syistä.
- Olen todella helpottunut. Olen taistellut ihan älyttömästi, että saan vihdoin hoitoa. Olen käynyt terveysasemalla ja ollut yhteydessä päivystykseen ja Naistenklinikalla. Ravasin ympäri HUS:in pisteitä, eikä kukaan tiedä mistään mitään, Jasmiina harmittelee.
Piti päänsä
Tv-kasvo on joutunut vaatimalla vaatimaan hoitoa itselleen, jotta sai vihdoin lääkkeitä koviin kipuihinsa.
- Itkin kotona, koska minuun sattui niin paljon. Ei niihin auttanut burana eikä panadol. Soitin päivystykseenkin ja käskettiin vain ottaa särkylääkkeitä. Sitten lopulta sain vihdoin itselleni muita kipulääkkeitä, jotka ovat auttaneet.
Tänään (5.2.) Jasminille soittanut hoitaja tarjosi aluksi aikaa ensi viikolle.
- En pysty odottamaan siihen saakka, vaan tarvitsin akuutin ajan. Kyllä näissä asioissa täytyy pitää puolensa tai muuten jää ihan alakynteen, Jasmiina tähdentää.
Tosi-tv:stä tuttu Jasmiina ei vielä pysty sanomaan lisätietoa diagnoosistaan, mutta tällä viikolla asiasta selvinnee enemmän. Jasminille alkuvuosi on kokonaisuudessaan ollut hyvin raskas henkisesti.
- Olen ollut tosi turhautunut ja normaali elämä on vaikeaa. Ei tämä vuosi ihan niin lähtenyt kuin odotin... Jasmin huokaa.