Frederikille kävi köpelösti Kanarialla - silmä repesi

Junttidiskon kuningasta odottaa silmäoperaatio.
Iskelmätähti Frederik pakeni Suomen talvea Kanarialle jo lähes puoli vuotta sitten. Talvi auringon lämmössä sujui mukavasti ja mutkitta, kunnes Frederikille sattui ikävä haaveri senioreiden tennisturnauksessa.
Tällä hetkellä yksisilmäisenä arkeaan suorittava junttidiskon kuningas paljastaa Seiskalle, että hänen silmänsä otti pallosta osumaa tennisturnauksen tiimellyksessä. Osuman seurauksena hänen toisen silmänsä linssi eli mykiö repesi. Tennisottelu päättyi osumaan, mutta ei Frederikin mukaan sujunut erityisen hyvin ennen keskeytymistäkään.
Mykiö sijaitsee silmän etuosassa, ja se on oleellinen näkemiselle. Mykiö ja sarveiskalvo taittavat silmään tulevan valon verkkokalvolle.
Operaatio odottaa
Frederik kertoo, että silmä tulee vaatimaan lisää hoitoa heti Suomeen palattuaan; tuolloin edessä on nukutuksessa tehtävä operaatio, jossa revennyt linssi korvataan keinolinssillä ja ommellaan paikoilleen.
Tällä hetkellä silmä on kipeä, eikä Reetu näe sillä ollenkaan. Hän on saanut vaivaansa kipulääkkeet silmätippojen muodossa. Niiden avulla olisi määrä pärjätä Suomessa tehtävään operaatioon asti.
- Pärjäilee huonosti, mutta pärjäilee kuitenkin, hän kertoo silmästään.
Muuten Frederik kertoo voivansa hyvin, vaikka silmä vaivaa ja on osaltaan hiukan ällöttäväkin.
- Se linssi pyörii siellä irtonaisena sisällä, se näkyy, kun katsoo, Frederik kuvailee silmään purkautunutta nestettä.

Merirosvolappu koristeeksi
Frederik vakuuttaa, ettei silmäoperaatio vaikuta keikkailuun, vaan uskoo toipuvansa edustuskuntoon ripeästi. Ensimmäiset keikat olisi määrä vetää 16. huhtikuuta lähtien. Toisaalta keikkalavalle kiivetessä merirosvohenkisestä silmälapusta voisi olla iloakin.
- Olisin kuin Jack Sparrow! Se voisi olla hauskaa, Frederik tuumaa verraten itseään merirosvoleffojen sankareihin.
Kavereita Kanarialla
Frederik bongattiin hiljattain Playa del Inglesissä sijaitsevassa suomalaisessa Iskelmäbaarissa. Roppakaupalla suomalaisia vieraita keräävään baariin oli saapunut Reetun lisäksi myös kasaritähti Nisa Soraya. Kaksikko nähtiin vaihtamassa kuulumisia baaritiskillä puhelimiinsa keskittyneinä.
- Mahtoiko Nisa näyttää kännykästään heidän vuosikymmenten takaisia yhteiskuviaan. Ainakin kummallakin oli mairea hymy kasvoillaan, Seiskalle raportoitiin Kanariansaarilta.
