Erika Helin järkyttyneenä Balilla: "Pyörryttää, mahaan sattuu ja oksettaa"

Onlyfans-sisällöntuottaja kertoo itselleen äärimmäisen järkyttävästä kokemuksesta.
Onlyfans-sisällöntuottaja ja Rikkaat ja rahattomat -tv-ohjelmastakin tuttu Erika Helin viettää aikaa parhaillaan Balilla, Indonesiassa.
Maltalla asuva Erika Helin on jakanut kuulumisiaan suomalaistenkin suosikkirantakohteesta Balilta. Erika on työskennellyt paikan päällä, tehnyt kuvauksia ja keskittynyt omaan hyvinvointiinsa. Muutamat tilanteet ovat kuitenkin olleet kaunottaren ihmetyksen aiheena. Niihin on lukeutunut muun muassa ahdistavat tilanteet, häntä seuraavien miesten kanssa.
Keskiviikkona (17.1.) Erika kertoi järkytyksestään, joka tapahtui hänen hotellissaan.
– Oon ihan shokissa, hän aloittaa kertoessaan tilanteesta Instagramin tarinoissaan.
Erika kertoi työskennelleensä hotellin ulkopuolella "ulkotoimistotilassa" kun pelästyttävä tilanne alkoi.
– Yhtäkkii havahduin niin kamalaan paukkeeseen, huutoon, itkuun mitä en oo ikinä koskaan kuullut, että ihmisestä lähtee. Nousen katsomaan mistä ääni tulee, ihmiset kadulla osoittaa kattokerrokseen, kaikki henkilökunta juoksee sinne ihan täysillä. Mulle tuli pelkästä tästä äänestä ja säikähdyksestä niin paha olla, että pyörryttää, mahaan sattuu ja oksettaa, Erika kertaa vakavana.
"Äärimmäisen järkyttävä kokemus"
Tilanne jatkui sekavasti.
– Lopulta sieltä käveli omin jaloin mies (edelleen huutoitkien) ja kaksi naista ja toinen mies perässä. Jonkinlainen riitatilanne siellä varmaan oli, Erika mietti.
– Henkilökunta tuli onneksi ilmoittamaan, että kaikki on nyt hyvin. Huhhuh mikä tilanne.
Tilanne jäi mietityttämään missikisoistakin tuttua Erikaa.
– Okei, jos oisin turvallisuusalalla, hoitoalalla tai muussa vastaavassa, mun psyyke ei kestäis... Vai turtuuko sit näihin? Mä en ikinä tahdo tottua ihmisen kärsimykselle. Nyt oli kyllä äärimmäisen järkyttävä kokemus, hän kirjoitti itkuemojin kanssa ja lisäsi:
– Iso iso hatunnosto niille, ketkä huolehtii hädässä olevista ja ylläpitää järjestystä.
Kylmäävä tilanne! Erika Helin joutui Balilla ahdistelun kohteeksi