Ensitreffit alttarilla -Tuula joutui leikkaukseen - kilpirauhanen poistettiin kokonaan
Tuula päivitti kuulumisiaan heräämöstä leikkauksen jälkeen.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa vuonna 2021 naimisiin mennyt Tuula kertoo leikkauksesta Instagram-tilillään.
Tuula avioitui pari vuotta sitten esitetyssä rakkausrealityssa Miikan kanssa, mutta kauden päätteeksi pariskunta laittoi kuitenkin nopeasti eronsa vireille.
Tuula ja Miika ovat molemmat olleet ohjelman jälkeen otsikoissa uusien parisuhteidensa kautta, mutta nyt Tuula on päivittänyt kuulumisiaan hieman ikävämmän asian merkeissä.
Löysikö Ensitreffit alttarilla -Tuula rakkauden?
Eilen maanantaina Tuula päivitti somekanavalleen kuvan, jossa hän kertoi olevansa matkalla sairaalaan. Myöhemmin samana päivänä naisen Instagram-tarinaan ilmestyi otos, jossa Tuula makoilee sairaalavuoteella kanyyli kädessään.
Tänään Tuula on viimein avannut someseuraajille sairaalavierailunsa syitä.
- Mulle tehtiin eilen kilpirauhasen kokopoisto. Siitä seuraa väistämättä kilpirauhasen vajaatoiminta, joten näitä tuleekin sitten popsittua loppuelämän ajan, Tuula kirjoittaa tuoreessa julkaisussaan.
Kuvassa on purkki, jonka pohjalla lepää vaalea tyroksiini-tabletti.
Tuula ei ole kertonut, mistä syystä hän on joutunut poistattamaan kilpirauhasensa, mutta tavallisimmissa tapauksissa kilpirauhasen leikkaushoitoa vaativa sairaus on hyvänlaatuinen struuma. Kilpirauhasessa voi mahdollisesti esiintyä myös pahalaatuisia kasvaimia, jotka tarvitsevat niin ikään leikkaushoitoa.
Ensitreffit alttarilla -Miika jyrähtää erosta: "Minä ja mun läheiset tiedetään..."
Vaikka terveydelliset vaivat ovatkin keskeyttäneet ikävästi Tuulan syksyn vieton, hänen elämässään on tapahtunut hetki sitten myös varsin iloisia asioita.
Viime kesänä Tuula kertoi löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden ja naisen someseuraajat ovatkin päässeet näkemään tuoreesta kumppanista vilauksia hänen Instagram-julkaisuissaan.
Viimeisimpien päivitysten perusteella Tuula onkin jättänyt rakkaan kotikaupunkinsa Turun taakseen ja muuttanut yhteen rakkaansa kanssa. Pariskunnan yhteinen koti löytyy tätä nykyä Pirkanmaalta.