Emma Karasjoki joutui sairaalaan - odotetulle lomalle karu kohtalo
Suunnitelmat menivät uusiksi.
Toimittaja Emma Karasjoki, 30, tunnustaa vollottaneensa viime päivät. Syy: vakava haaveri jääkiekkomatsissa.
Ringetteä pikkutytöstä aina SM-tasolle asti pelannut Emma kertoo Instagram-julkaisussaan, miten oli lauantaina (13.1.) pelaamassa jääkiekkoa. Aivan pelin lopussa sattuneessa kontaktitilanteessa hänen pohjeluunsa murtui.
Liikunnallisella Emmalla on nyt harmikseen edessä nelisen viikkoa jalka paketissa, minkä jälkeen hän voi sitten varovasti liikkua ilman kipsiä.
- Mut tää on mulle henkilökohtaisesti ihan helvetin kova pala ja tapahtui tosi paskaan kohtaan..., Emma kirjoittaa.
Hän kuvailee, miten vajaan viikon päässä oli siintänyt kauan odotettu, kovan työputken katkaiseva kahden viikon sporttiloma Ylläksellä.
Pitkän hiihtoloman lisäksi muutkin isot mutta nyt mönkään menneet vapaa-ajan suunnitelmat ovat saaneet hänet "itkemään, ok, korjaan vollottamaan". Lisäksi huoli on, miten urheilijan mieli kestää.
Hän kertoo yhä itkevänsä kerran tunnissa murhettaan, mutta osaa myös jo lohduttaa itseään.
Pääset katsomaan Emman julkaiseman kuvakarusellin muutkin otokset kuvan reunoilla näkyvistä nuolikuvista.
- Onneks ortopedi sanoi, että salille voi toki ylävartaloa ja muuta mennä tekemään, niin sitäpä sitten.
Myötätuntoa ja tsemppiä Emmalle osoittaa Instagramissa muun muassa juontajakollega Alma Hätönen.
Viimeksi Emma nähtiin suuren yleisön edessä, kun hän juonsi verenkin hyytävässä pakkassäässä Ylen perinteisen uudenvuoden vaihtumisjuhlan Helsingistä.
Ylen uudenvuoden lähetys herätti hämmennystä: "Ihan tuskaa katsoa"
Tuolloin katsojat huolestuivat, miten pikkiriikkiseen bilemekkoon pukeutunut Emma mahtaa pärjätä pakkasessa.