Annimari Korte avoimena terveyshuolistaan: päästä löytyi patti

Annimari kertoo somessa avoimesti terveydestään.
Pika-aitajuoksija Annimari Korte, 36, on kärsinyt ikävistä terveysongelmista.
Annimarilla on nimittäin ollut jo pitkään kuumeilua, jonka syytä hän ei tiennyt.
Aiturikaunotar julkaisi Instagram-tarinoissaan videon, jossa juoksee viimein aitoja kirkkaassa auringonpaisteessa.
– Eilen mietin vielä pääsenkö kisaamaan tänä kesänä ollenkaan kun oli päivä 15 kuumetta, hän kertoo videon yhteyteen kirjoittamassaan tekstissä.
Lääkärissä häneltä oli löytynyt odottamaton oire.
– Tänään kävin aamulla ihotautilääkärillä, jolta tuli ihan potentiaalinen epäily kuumeen aiheuttajaksi. Kuumeen ja pienen ihottuman lisäksi mulle oli nyt tullut päähän patti, joka sitten leikattiin pois tänä aamuna.
Annimaren patti sai kovaa kyytiä. Se auttoi, ja hän pääsi jopa aituroimaan, ja vaikka oireet jatkuivat, on kilvan henki liian kova.
– Neljä tikkiä päähän ja kokeilemaan pystynkö juosta aitoja ekaa kertaa kolmeen viikkoon ja pystyin ihan ok. Nyt jälkeen ollut taas kuumetta, mutta ei oo ollut hengenahdistusta niin kuin muut päivät, niin uskaltaa lähteä kisareissuun huomenna, Annimari iloitsee.
Aitajuoksuvideon lisäksi Annimari on lisännyt epämääräisen, verisen kuvan patinpoiston jälkimainingeista.
– Tää oli joku ihan tohtori paise homma. Se lähetettiin eteenpäin tutkittavaksi. Useampi mysteeri homma nyt, Annimari ihmettelee.
Terveyskirjaston mukaan paikallisen ihon bakteeritulehduksen aiheuttama paise voi toisinaan nostaa korkeankin kuumeen.
Annimarin pää on patin lisäksi ollut viime aikoina koetuksella.
Maaliskuussa hän kertoi Instagramissa kuntosalin Smith-laitteen tangon pudonneen hänen takaraivoonsa.
– Olinpa onnekas tänään. 140kg tipahti takaraivoon kun tein pohkeita Smithissä. Boksi alla kippasi, kaaduin ja tanko päähän, Annimari kertoi tapahtumista.
Annimari pohtikin tuolloin, olisiko boksin eli korokkeen tueksi pitänyt asetella suurempi paino. Hän kertoi unohtaneensa asian asetellessaan painoja tankoon, ja totesi unohduksen syyksi hänelle hiljattain diagnosoidun ADHD:n.
Juttua korjattu 28.5.2024 klo 9:03. Poistettu väite siitä, että kuume johtuisi patista.