Anna: Syöpään sairastunut Milla Madetoja kertoo tilanteestaan
Milla sai helmikuussa tietää sairastavansa akuuttia leukemiaa,
Ylen uutistenlukija Milla Madetoja, 43, kertoi heinäkuussa, että hän on sairastunut akuuttiin leukemiaan. Se on nopeasti etenevä, pahanlaatuinen verisyöpä.
Milla kertoo Anna-lehden tuoreessa haastattelussa sairasmatkastaan sekä siitä, mikä tilanne on nyt.
Lapset pitävät kiinni arjessa
Millan syöpä löydettiin satunnaisverikokeiden ansiosta. Hän tunsi olonsa täysin terveeksi, mutta veriarvot eivät olleet kohdillaan. Diagnoosin hän sai helmikuussa.
Koska uutisankkurin kunto oli hyvä, voitiin hoidot aloittaa välittömästi. Samalla Millan ja hänen perheensä arki muuttui silmänräpäyksessä. Niin omat harrastukset kuin kolmen lapsen kouluasiatkin jäivät sivuun rankkojen sytostaattihoitojen ajaksi.
Lapset ovat kuitenkin se voima, joka on saanut Millan puskemaan eteenpäin pimeimpinäkin aikoina. Heidän ansiostaan Milla on pysynyt kiinni rutiineissa.
– Mikään muu ei ole auttanut niin paljon kuin lapset. Heidän merkityksensä on ollut järkyttävän suuri, Milla toteaa lehdelle.
Sisko pelasti hengen
Millalle tehtiin toukokuussa kantasolusiirto. Toimenpiteessä potilaan oma luuydin tuhotaan ja tilalle annetaan toisen ihmisen kantasoluja.
Sopivaa luovuttajaa etsittiin ensin Saksasta. Lopulta sopiva henkilö löytyi lähipiiristä. Millan isosisko Kukka todettiin kudostyypiltään sopivimmaksi luovuttajaksi.
Siirto tehtiin vappuaattona. Sen jälkeen seurasi kahden viikon odotus, alkaako siirre toimia. Takeita siitä ei ole.
– Yhtenä aamuna hoitaja tuli printin kanssa, jossa yksi tietty lukema oli noussut nollasta 0,01:een. Silloin ajattelin, että tästä alkaa minun uusi elämäni, Milla kertoo Annassa.
Tärkeä sanoma
Tällä hetkellä Milla voi jo paremmin, vaikka esimerkiksi infektioita täytyy vältellä. Taudin uusiutumista seurataan vielä vuosia. Lisäksi siirteen toimimista täytyy tarkkailla loppuelämän ajan.
Uudesta mahdollisuudestaan kiitollisena Milla toivoo, että mahdollisimman moni liittyisi kantasolurekisteriin. Avuntarve on suuri.
– Suomessa on paljon ihmisiä, joille kantasolusiirto on se viimeinen kortti, jolla elämä jatkuisi, mutta he odottavat puhelua, jota ei koskaan tule, Milla huomauttaa.