Somekohu Diili-voittajasta! Nyt puhuu Jaajo Linnonmaa: Soinnulla on poikkeuksellista lahjakkuutta!

Suomen pidetyimmän radiopersoonan Jaajo Linnonmaa, 42, päätös kirvoitti melkoisen somesodan huhtikuun lopulla, kun hän valitsi Diili-ohjelman voittajaksi 28-vuotiaan Sointu Borgin. Vaaleakutrisen ekonomin valinnassa monien huomioi kiinnittyi Soinnun osaamisen sijasta hänen ulkonäköönsä.
Jaajo etsi sarjassa yritykselleen kehitysjohtajaa eikä antanut ulkopuolisten mielipiteiden vaikuttaa päätökseensä.
– Sointu oli rento, vakuuttava ja sai vastauksillaan peräti seitsemän sijoittajaa lähtemään mukaan finaalitehtävän bisnesideaansa. Se kertoo poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, Jaajo perustelee Seiskalle.

Jaajo ja Sointu ovat aloittaneet työnteon, eikä tutulla radioäänellä ole kuin positiivista sanottavaa suojatistaan.
– Tykkään Soinnussa eniten hänen asenteestaan, joka näkyi myös ohjelmassa. Asiat sanottiin kilpailuissa suoraan, mutta ei oltu ilkeitä. Tiimikavereita kehuttiin, ja tiukassa paikassa autettiin, Jaajo kuvailee.
Monialayrittäjän mukaan vaikutti siltä, että Sointu halusi eniten voittoa.

– Neuvonantajani kertoivat, että hän antoi aina kaikkensa ja näytti rehellisesti tunteensa, kun tuli epäonnistumisia.
Diili-voittaja Sointu Borg radiosta tutusta Tomi-rakkaastaan: Hän maadoittaa minut!
Seiskan tavoittama Sointu Borg kertoo, että hän on ollut otettu somessa saamastaan kannustuksesta. Monet naiset riensivät räväkän vaaleaverikön tueksi, kun hänen osaamistaan vähäteltiin ulkonäön perusteella.
– Jokaisella meillä pitäisi olla rauha olla juuri sitä, mitä olemme. Diilissä murrettiin stereotypioita. Olen onnellinen myös siitä. Ehkä tämä on portti todelliseen muutokseen, Sointu kertoo herkistyneenä.